Suomessa yli 100 000 aktiivista nettipiraattia

Fyysinen piratismi on tällä hetkellä vähäistä.
Kuva: Outi Järvinen / Lehtikuva
5.1.2009 12:12 Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n TTVK:n arvion mukaan Suomessa oli viime vuonna keskimäärin runsaat 100 000 aktiivista nettipiraattia.
TTVK korostaa, että fyysinen piratismi on vähäistä, ja Suomen tulli puuttuu tehokkaasti piraattitallenteiden yksityiseen maahantuontiin, joka on ollut lainvastaista vuoden 2006 alusta alkaen.
TTVK käytti viime vuonna yli viisikymmentä kertaa mahdollisuutta hakea tuomioistuimelta tekijänoikeuslain mukaista määräystä, jossa teleoperaattori velvoitetaan paljastamaan TTVK:lle laittomaan toimintaan käytetyn ip-osoitteen haltijan henkilöllisyys ja yhteystiedot.
Oikeudenhaltijat voivat myös pyytää, että tuomioistuin määrää teleoperaattorin keskeyttämään tekijänoikeudella suojatun aineiston levittämisen. Tämä tarkoittaa käytännössä, että operaattori sulkee liittymän.
Suomen ensimmäiset keskeyttämismääräykset annettiin TTVK:n hakemuksista touko- ja kesäkuussa 2008. Tekijänoikeuslaki on mahdollistanut tiedonsaantimenettelyn vuoden 2006 alusta lukien. Ensimmäisenä vuotena uutta keinoa testattiin viisi kertaa, vuonna 2007 viisitoista kertaa ja 2008 laitettiin vireille yli viisikymmentä tapausta.
- Saatuamme teleoperaattorilta tiedot liittymän haltijasta, pyrimme aina ensisijaisesti sopimaan asian loukkaajan kanssa, toteaa TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen.
- Ellei asiassa päästä vapaehtoiseen sopimukseen, voidaan tapaus viedä joko poliisitutkintaan tai siviilioikeudellisena riita-asiana tuomioistuimeen. Tähän mennessä lähes kaikki tapaukset on sovittu vapaaehtoisesti,
TTVK:n tavoitteena on lisätä hakemusten määrää vuonna 2009. Oikeuskäytäntö alkaa järjestön mukaan olla vakiintunutta, ja valvontaa lisätään.
Vanhemmat tietämättömiä
lastensa nettipuuhista
Useissa esille tulleissa tapauksissa luvattomaan nettijakeluun on syyllistynyt kotitaloudessa asuva lapsi.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen marraskuussa julkaiseman nuorten rikoskäyttäytymistä koskevan tutkimuksen mukaan kaikkein yleisin nuorten tekemä laiton teko oli musiikin, elokuvien, tv-ohjelmien, pelien tai ohjelmien luvaton lataaminen internetissä tai vertaisverkosta.
Nuorista 74 prosenttia ilmoitti ainakin kerran tehneensä näin ja kuluneen vuoden aikana teon tehneitä oli 69 prosenttia. Päivittäin tai lähes päivittäin lataamista oli harrastanut 29 prosenttia nuorista.
Yleisimmin ladattiin musiikkia ja elokuvia. Kaksi kolmesta tiedostoja ladanneesta oli ladannut musiikkia ja yksi kolmesta elokuvia. Lähes kaksi kolmesta luvatonta verkkolataamista tehneistä ilmoitti, että heillä oli vähintään sata luvattomasti ladattua tiedostoa hallussaan.
- Vanhempien olisi syytä kiinnostua lastensa internetin käytöstä ja keskustella siitä, mihin vertaisverkkoja voi laillisesti käyttää. Tekijänoikeudellisesti suojattujen aineostojen jakaminen internetissä ilman lupaa on rangaistava teko. Myös kopiointi laittomasta lähteestä on lain vastaista ja voi johtaa korvausvastuuseen, muistuttaa Kotilainen.
TTVK:lla on tarjottavana vanhemmille ilmainen Digital File Check -ohjelma. Kyseessä on tiedostojen tarkistusohjelma, joka etsii tietokoneelle asennetut tiedostojenjako-ohjelmat ja luetteloi näiden ohjelmien jaettavissa kansioissa jaossa olevat ääni-, kuva-, ja videotiedostot.
Kyseessä on apuväline vanhemmille, joiden tekninen tietämys ei nykyisellään vastaa nuorison tasoa ja joilla ei muutoinkaan ole tarkkaa kuvaa siitä, mitä internetin vertaisverkoissa eli p2p-verkoissa tapahtuu.
- Ohjelma on apuväline, joka mahdollistaa ja helpottaa asiasta kiinnostuneita vanhempia keskustelemaan lastensa kanssa siitä, mihin kotitietokonetta käytetään ja varmistua siitä, ettei koneelta jaeta lainvastaisesti tekijänoikeudellisesti suojattua aineistoa, korostaa Kotilainen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä
11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (74)
Ei kai vain ole warettava ituhippi kuin tuollaisia suustasi päästelet?
Eli, TTVK, älkää osottako sormilla lapsia. Aikuiset ovat ihan samassa jamassa, enkä heitä siitä syytä.
Kyllä ne vanhemmat tietää tasan tarkkaa, että lapset saavat musat ja leffat netistä. Itse julistin waretussanomaa vanhemmilleni jo ala-asteikäisenä, ja välillä sain heidän pyynnöstäkin hakea materiaalia verkosta.
Nelikymppisellä työkaverilla on harrastuksena ladata jatkuvasti sarjoja katsottavaksi ja dvd levyille poltettavaksi.
"Myös kopiointi laittomasta lähteestä on lain vastaista...", sanoo Kotilainen. Mutta mistä lataaja voi tietää, onko lähde laiton?
"Home taping killed music"
Suomessa yli 100 000 aktiivista nettipiraattia"
Ko. asialla on yhtä paljon totta kuin se että suomalaisten palkansaajien kuukausittainen keskitulo on 9700e verojen jälkeen.