Googlen koodisivun avulla levitetään haittaohjelmia

Kuva: Niko Jylhä
11.1.2009 07:35 Googlen ilmaisen koodinjakelusivun avulla levitetään haittaohjelmia, turvayhtiö McAfee sanoo.
Google Code -sivulla ohjelmoijat voivat varastoida ja jaella projektejaan ja koodia. McAfeen mukaan sivun eräät linkit johtavat videoihin, jotka edelleen johtavat käyttäjän lataamaan puuttuvaa koodekkia (codec).
Codecit ovatkin troijalaisia, jotka varastavat salasanoja ja taloudellista informaatiota.
- Huijarit käyttävät sivua haitallisten linkkien varastointiin ja jakelemiseen, sillä Googlen nimi luo varmuutta käyttäjiin, Dave Marcus Mc Afeelta kertoi CNet Newsille.
Google kertoo poistaneensa haitalliset linkit Google Codesta ja hakutuloksista.
- Käytämme automaattisia ohjelmia haittakoodin poistamiseen sivuiltamme, yhtiö totesi.
McAfee Avert Labsin blogin mukaan MSN Spaces -sivuilla on ollut sama ongelma jo vuoden verran.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
Johtaminen on palveluammatti
27.05.2009 Johtamisen kehittämisestä puhutaan paljon ja syystä. Monessa it-yrityksessä ajatellaan, että johtamisessa on käytössä modernit mallit, mutta silti pinnan alla pysyvät lujasti sata vuotta vanhat opit.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (8)
Hiton hyvä, että tuokin asia on nyt määritelty, kun tuttavat aina välillä kysyvät mikä tuo "kodekki" oikein on. Voin tästä lähtien sanoa, että asiantuntijalehdessä sanottiin niiden olevan viruksia.
Lukeeko näitä artikkeleita kukaan ennen julkaisua?
Wikipedia: Koodekki on algoritmi tai tietokoneohjelma, joka pakkaa ja purkaa ääni- tai kuvasignaalia, tai muuten muuntaa datavuota tai signaalia.
Moni voi ymmärtää uutisen virheellisesti, vaikka kirjoittaja varmaan tarkoittikin pelkästään kyseisien "koodekkien" olevan troijalaisia. MP3 siis tuskin on sellainen...
Aivan! Esimerkiksi moni microsoftia käyttävä orja luulee windowsia erheellisesti hyväksi käyttöjärjestelmäksi.
Tässä voidaan vedota asiayhteyteen mutta asian väärinymmärtämisen vaara on aivan liian suuri joten siksi pyydän uutiseen korjausta, esim. ladattavaksi tarjotut "codecit" ovat troijalaisia...
Aivan! Esimerkiksi moni microsoftia käyttävä orja luulee windowsia erheellisesti hyväksi käyttöjärjestelmäksi.
Vau, lapsia taas liikeellä