Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Harvinaisen yhteistyön tulos

Maailman vaarallisimmat ohjelmointivirheet listattiin

13.1.2009 11:46 Asiantuntijat 30:stä ohjelmistoyrityksestä ja organisaatiosta ovat laatineet listan maailman vaarallisimmista ohjelmointivirheistä sekä keinoista välttää ja korjata ne.

Ohjelmistoyhtiöt tekivät harvinaista yhteistyötä laatiakseen listan pahimmista ohjelmointivirheistä. Listan laatineeseen ryhmään kuului asiantuntijoita muun muassa Microsoftilta, Oraclelta, Symantecilta ja Red Hatista.

Vaikka listan virheet ovat vakavia, ne ovat myös yleisiä. Kaksi niistä johti viime vuonna tietoturvahaavoittuvuuksiin 1,5 miljoonalla verkkosivustolla, jotka vuorostaan tartuttivat niillä kävijöiden tietokoneille viruksen, joka liitti koneet verkkorikollisten käyttämään bottiverkostoon, kertoo tietoturvatutkimuksen erikoistunut SANS Institute tiedotteessaan.

Lista löytyy Common Weakness Enumeration -verkkopalvelusta, joka on erikoistunut ohjelmistojen heikkouksiin.

Lista on jaettu kolmeen osaan. Ohjelmistokomponenttien väliseen vuorovaikutukseen liittyviä virheitä on listassa yhdeksän kappaletta. Kärjessä on syötteen validointi, eli esimerkiksi jos ohjelmistokomponentti odottaa syötteeksi numeroita, syöte ei silloin saa sisältää kirjaimia. Validoinnin virheet saattavat antaa murtautujalle keinon hyödyntää syötteitä odottamattomilla tavoilla.

Toinen yhdeksän virheen ryhmä liittyy resurssien hallintaan, esimerkiksi muistin puskuriylivuotoihin, joiden avulla hyökkääjä voi pyörittää koodiaan uhrijärjestelmässä.

Lisäksi top-listalle pääsi seitsemän suoraan tietoturvaan liittyvää virhettä, joiden joukossa on muun muassa puutteellinen käyttäjän tunnistus.

SANS Instituten mukaan listaa voidaan käyttää hyväksi ohjelmoinnin opetuksessa, sillä virheiden välttämistä opetetaan nykyään melko vähän. SANS Institute esittää myös muun muassa, että ohjelmistojen ostajat käyttäisivät listaa laaduntarkistuksessa.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (20)

Huono 0
Kyllä niin kakkapuhetta taas, ohjelmoijat eivät tee virheitä. On vain olemassa ihmisiä, jotka ovat pahoja ja haluavat käyttää ohjelmistoja väärin. Kuten miljoonat windowskäyttäjät.
Ohjelmoija
Maailman vaarallisin ohjelmointivirhe on Microsoftin Windows Vista. :)
MacOSX
Tai jos ei Vista nii xp. Sitä on paikattu niin monilla päivityksillä tähän mennessä.
Linux
Huono 9
Liaison laajentaa Tampereelta Lontooseen ja Tukholmaan

Lullä eli ainiin ainut työläinen läht just pashalle - ei ehi ny
[quote]Liaison laajentaa Tampereelta Lontooseen ja Tukholmaan[/quot
Maailman vaarallisin ohjelmointivirhe on Microsoftin Windows Vista. :)

Apple ei tee virheitä; käyttöjärjestelmäkin on varastettu Open Source-kommuunilta ja nojautuu muihin unix-tuotteisiin.
Thief Jobs
Tai jos ei Vista nii xp. Sitä on paikattu niin monilla päivityksillä tähän mennessä.

Jatkuvaa paikkaustarvetta on kaikissa käyttiksissä. Tämänvuoksi myös Linuxista on syytä valita sellainen jakelu jossa on hyvin toimivat päivityssysteemit. (Kaikissa "suurissa" tämä puoli kyllä on kunnossa, eksoottisemmissa pikkujakeluissa ei aina).

Sinänsä masentavaa että samantapaiset bugit kuten puskurinylivuodot toistuvat kerta toisensa jälkeen erilaisissa softissa. Ovatko toimivat ohjelmistot inhimillisesti liian vaikeita toteuttaa?
Erkki
Pahoja kyllä.
Itse pidän edeleen historian pahimpana Therac-25 -laitteessa ollutta bugia joka käristi monta ihmistä ja aiheutti vieläkin useammalle vakavia vammoja
Huono 0
Sinänsä masentavaa että samantapaiset bugit kuten puskurinylivuodot toistuvat kerta toisensa jälkeen erilaisissa softissa. Ovatko toimivat ohjelmistot inhimillisesti liian vaikeita toteuttaa?

Toimivan ohjelman laatiminen on suhteellisen helppoa, mutta jos puhutaan laajoista ja erittäin kompleksista ohjelmistoista niin silloin homma muuttuu paljon vaikeammaksi.

Mielestäni syytä ei kannata etsiä koodin kirjoittaneesta ohjelmoijasta, vaan käytetyistä työkaluista ja prosesseista.
rainer
Maailman vaarallisin ohjelmointivirhe on Microsoftin Windows Vista. :)

Niin on!
Microsoft XP :)
Pahoja kyllä.
Itse pidän edeleen historian pahimpana Therac-25 -laitteessa ollutta bugia joka käristi monta ihmistä ja aiheutti vieläkin useammalle vakavia vammoja

Jep, hoitotoimenpiteenä annetulla röntgensäteilyllä grillattiin kuoliaaksi ainakin viisi ihmistä.

Kuikahan mahtaa toimia uuden Olkoluodon ydinvoimalan reaktorin ohjausohjelmistot, yhtään softabugia ei tietenkään ole.
Hannes
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera iski ennätystuloksen

11.02.2009 Pohjoismainen teleoperaattori TeliaSonera purjehti talouskriisistä huolimatta myötätuulessa loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi ja tuloskin parani selvästi edellisvuoden vastaavasta ajasta.

.