Lama kasvattaa uhkaa yrityksen tärkeille tiedoille
29.1.2009 09:47 Tietoturvayhtiö McAfeen uudessa tutkimuksessa tietoturva-alan asiantuntijat varoittavat, että taantuma on vakava uhka yritysten elintärkeille ja arkaluontoisille tiedoille. Vastaajista 42 prosenttia uskoo yrityksestä lähteneiden työntekijöiden olevan suurin uhka niille.
Sveitsin Davosissa järjestettävässä Maailman talousfoorumissa julkaistu vuoden ensimmäinen Unsecured Economies: Protecting Vital Information -tutkimus osoittaa McAfeen mukaan, että arkaluontoiset ja arvokkaaat tiedot ovat olevan kasvava rikollisen toiminnan kohde.
Tutkimuksen vastaajista 39 prosenttia uskoi tietojensa olevan aikaisempaa suuremmassa vaarassa lamauhan takia. Raportti löytyy täältä (pdf).
Tutkimukseen osallistui yli 800 tietohallintopäällikköä kaikkialta maailmasta. Tuloksista käy ilmi, että elintärkeitä tietoja on varastettu enenevässä määrin. Tutkituista yrityksistä katosi viime vuoden aikana 4,6 miljardin dollarin edestä arvokkaita tietoja ja vahinkojen korjaamiseen jouduttiin käyttämään noin 600 miljoonaa dollaria.
Asiantuntijat sanovat, että organisoitujen verkkorikollisliigojen tekemien tietomurtojen määrässä on havaittavissa kasvua. Rikolliset pyrkivät yhä useammin älykkäillä tietojenkalastelukeinoilla kohdistamaan toimintansa yritysten johtohenkilöihin.
Kehitysmaat
suojaavat
Kehitysmaat ovat tutkimuksen mukaan motivoituneempia suojaamaan arvokkaita tietojaan ja käyttämään siihen enemmän varoja kuin läntiset kumppaninsa. Brasilia, Kiina ja Intia käyttivät enemmän rahaa tietojen turvaamiseen kuin esimerkiksi Saksa, Englanti, Yhdysvallat ja Japani. Osalla vastaajista myös kilpailuetu oli yksi tietoturvaan sijoittamisen syy.
Laman jatkuessa ja laillisten töiden vähentyessä taloudellisissa vaikeuksissa olevat työnhakijat varastavat epätoivoissaan yritysten elintärkeitä tietoja. He käyttävät entistä enemmän hyödykseen mahdollisuuttaan päästä käsiksi yrityksen tärkeisiin tietoihin. Näin he voivat mahdollisesti hyödyntää tietoja tulevissa työpaikoissaan tehden itsestään työmarkkinoilla arvokkaampia.
Maantieteelliset tekijät vaikuttavat tietoturvan toteutumiseen. Kiina, Pakistan ja Venäjä koetaan ongelma-alueiksi erilaisista lakeihin liittyvistä, kulttuurisista ja taloudellisista syistä. Vastaajista 26 prosenttia sanoi tarkoituksella välttävänsä arvokkaiden tietojen säilyttämistä Kiinassa.
Kiinalaisista vastaajista 60 prosenttia viittasi turvallisemman tiedon säilyttämisen olevan syy arkaluontoisten tietojen säilyttämiseen kotimaansa ulkopuolella. Kuitenkin 47 prosenttia kiinalaisista vastaajista koki Yhdysvaltojen olevan suurin uhka arvokkaille tiedoille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
DB:n nuuskijat ilmeisestikin rikkoneet lakia
11.02.2009 Saksan valtionrautatiet DB ei enää sulje pois sitä, että sen pestaamat salapoliisifirmat olisivat työntekijöiden nuuskimisessaan rikkoneet lakia. Konsernin johtaja Hartmut Mehdorn olettaa tämän myös tapahtuneen alaistensa tieten.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













