Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hyökkäysten epäillään olevan jatkoa Georgia-iskuille

Kirgisia kaadettiin verkosta

30.1.2009 13:48 Kiinan ja Kazakstanin välissä sijaitseva Kirgisia on ollut parin viikon ajan erittäin rajun palvelunestohyökkäyksen kohteena.

Information Warfare Monitorin mukaan kolme maan neljästä internet-palveluntarjoajasta olisi kaadettu alas. The Register -uutispalvelu puolestaan kirjoittaa, että verkkoliikenne sisään ja ulos maasta olisi ollut pitkälti pysähdyksissä, joskin tilanne saattaa olla helpottumassa.

Iskun aiheuttajaksi epäillään Venäjän "kybermiliisiä". Tekijöiksi voidaan SecureWorksin tutkijan Don Jacksonin mukaan jäljittää samat ryhmät, jotka laukaisivat hyökkäyksiä Georgiaa vastaan elokuussa.

Hyökkäyksessä on kysymys bottiverkkojen käytöstä. Bottiverkot koostuvat haittaohjelmilla saastutetuista tavallisista tietokoneista, joita voidaan ohjata ottamaan yhteyttä valittuihin kohteisiin verkossa. Kun liikenne ylittää palvelinten käsittelykyvyn, kohteina oleviin verkkopalveluihin ei enää saa yhteyttä.

Samantyyppinen isku kohdistui Viroon patsaskiistan aikana, ja äskettäin Israelin eri sivustoja on pommitettu Gazan hyökkäyksen vuoksi.

Kirgisiaan on verkkohyökätty kenties sen vuoksi, että internetiä paljon käyttävä oppositio saataisiin vaikeuksiin. Oppositio vastustaa maan presidentin aikomuksia sulkea Yhdysvaltain lentotukikohta. Venäjä on antanut ymmärtää, että se pitää tukikohdan sulkemista edellytyksenä merkittävälle miljoonasijoitukselleen Kirgisiaan, Computerworld kirjoittaa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Hiukan on touhu muuttunut. 90-luvulla botneteillä vallattiin irc-kanavia, nyt tiputetaan kokonaisia maita netistä.
botti
Huono 2
Voi vitun internet :D
Te neljä ekaa jätkää
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.