Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Työnantaja vie linnaan

Nettirikolliset huijaavat nyt työttömiä

Kuva: Ville Myllynen / Lehtikuva

4.2.2009 16:48 Nettirikolliset ovat keksineet uuden keinon hyötyä työttömistä, jotka etsivät työpaikkaa verkon avulla. Kotona tehtävä työ voi pitää sisällään rahanpesua ja varastetun tavaran välitystä.

Rikolliset pyrkivät ottamaan hyödyn irti taantumasta ja joukkoirtisanomisista. Rikolliset värväävät työttömäksi jääneitä, jotka etsivät uutta työpaikkaa verkon kautta. FBI:n mukaan useat eivät ole ymmärtäneet tekevänsä mitään laitonta, ennenkuin on liian myöhäistä.

FBI varoittaa varsinkin ilmoituksista tai sähköposteista, joissa tarjotaan kotona tehtävää työtä. Työhön saattaa liittyä esimerkiksi "laskujen käsittelyä", "rahan siirtoa" tai "tavaroiden uudelleenlähetystä". 

Todellisuudessa kyse on väärennettyjen shekkien lunastamisesta, laittomasti hankitun rahan siirroista tai varastetun tavaran välityksestä.

Verkon kautta työnhakijoita huijataan myös  "mystery shoppereiksi", eli tekemään ostoksia esimerkiksi kauppojen hintojen ja palvelun vertailemiseksi jonkin kuluttajajärjestön laskuun. Annetut shekit neuvotaan vaihtamaan käteiseksi ja lähettämään rahat maksumääräyksellä, jolla muka testataan rahat välittävän yhtiön palvelua. Palkaksi tarjotaan osaa rahoista tai hankituista tuotteista.

Rikollisten työpaikkatarjoukset antavat myös heille mahdollisuuden identiteettivarkauksiin, kun uhrit antavat mahdolliselle "työnantajalle" henkilötietonsa ja pankkitilinsä numeron.

Rikolliset voivat tämän jälkeen käyttää tietoja esimerkiksi luottokorttien hankkimiseen, ostoksiin verkkokaupassa ja niin edelleen.


Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Huono 0
Ehkä tämän takia ovat juuri työttömiä, jos menevät tämmöisiin "nigerialais" vedätyksiin niin ei ole isoilla älynlahjoilla varustettu
ansaittua
Jos käsketään tekemään mystery shopper keikka rahanvaihtoon tai shekkitiskille niin sitä on kyllä vaikea hoksata huijaukseksi. Oikeatkin mystery shopping firmat pyytävät tekemään tuon tyyppisiä juttuja.
JJ
Huono 4
Laiha on hyöty kun työttömillä ei nettiä ole.
Netit halvemmiksi
Huono 2
Laiha on hyöty kun työttömillä ei nettiä ole.

En ihmettelisi jos työkkäri maksaa kohtuullisen netin jo työnhaun tarpeisiin.
MikkoM
Huono 0
Laiha on hyöty kun työttömillä ei nettiä ole.

En ihmettelisi jos työkkäri maksaa kohtuullisen netin jo työnhaun tarpeisiin.

Ihmettelisin, jos työkkäri maksaisi työnhakijalle nettiyhteyden edes työnhaun tarpeisiin.
PekkaP
Huono 7
Itsekin työtön, mutta on nuo sossutuet kuitenkin niin korkeat, ettei ole taloudellisesti edes kannattavaa mennä töihin. No eipä sillä, että töihin pääsisin.
Datanomi vm. 06
Huono 0
Työttömät voivat olla netissä ja elää siellä. Tulee halvaksi.
Varakas Veijari
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
.