Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kopioivat kortteja

Pankkiautomaatteja ansoittaneet vangittiin

Kuva: Henna Aaltonen

6.2.2009 16:09 Kaksi noin 30-vuotiasta itäeurooppalaismiestä on vangittu epäiltynä kopiointilaitteiden asentamisesta pankkiautomaatteihin Helsingissä.

Poliisin mukaan muutamaa automaattia kantakaupungilla koskettanut toiminta havaittiin tammikuun lopussa. Miehet otettiin kiinni samassa yhteydessä, kun laitteet poistettiin automaateista.

Helsingin käräjäoikeus on alkuviikosta vanginnut miehet epäiltynä törkeästä maksuvälinepetoksesta.

Linkkiä kylmäasemakopiointiin
selvitetään

Espoossa havaittiin hieman aikaisemmin maksukorttien kopiointia tietyillä bensa-asemilla. Poliisi kertookin selvittävänsä, onko tapauksilla yhteyttä toisiinsa.

– Toistaiseksi tällaista linkkiä ei ole löytynyt, mutta ajallinen yhteys osuu niin lähelle, että asiaa pitää vahtia suurennuslasilla, rikoskomisario Kari Niinimäki Helsingin poliisista kertoo.

Erikoisia viritelmiä

Kylmäasemakopioinnin avulla tehdyillä korttikopioilla oli ehditty nostaa rahaa tuhansien eurojen edestä, poliisi kertoi tammikuussa.

Niinimäen mukaan Helsingin tapauksesta ei ole vielä varmaa tietoa, ehtivätkö rikolliset purkaa keräämiään korttitietoja laitteista ja nostaa rahaa.

– Nämä laitteet ovat vähän sellaisia omatekoisia viritelmiä, joten emme saa tietoja ulos ihan vain liittämällä johdon tietokoneeseen, rikoskomisario kuvailee poliisityön kommervenkkejä.

Kortit vaihdettu
varmuuden vuoksi

Lisäksi tutkitaan, onko pankkiautomaatteihin kiinnitettyjä laitteita ehditty käyttää muualla Helsingissä ennen kuin epäillyt otettiin kiinni.

Pankit ovat ottaneet yhteyttä asiakkaisiinsa ja vaihtaneet kopioiduiksi epäillyt kortit uusiin varmuuden vuoksi.

– Olisin aika toiveikas, että Suomessa pankit osaavat toimia tällaisissa yhteyksissä etupainotteisesti, Niinimäki sanoo.

Tällä hetkellä oletus on, että tapaus koskisi enintään kymmeniä kortteja satojen tai tuhansien sijaan.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (15)

Huono 0
Kopiolaite ei ole ansa. Otsikko on ansa saada lukemaan juttu, joka ei ole otsikon mukainen.
ex-Lukija
Huono 6
Ei koske sirukortteja :D
Siru
Huono 7
Ei koske sirukortteja
Siru
Kertokaa jos tiedätte missä olis kuvia näistä paikalleen asennetuista kopiolaitteista? Sitä lukee juttuja näistä ja käsketään varomaan, mutta helppaisi hieman varomista jos tietäisi miltä ne näyttää.

Kyllähän sitä virkeä kaveri auringonpaisteessa erottaa vilungin, mutta kiiressä & räntäsateessa sitä ei paljo viitsi syynätä värkkiä jonne kortin lykkää.
Kertokaa nyt jo miltä nää näyttää
Huono 4
Koski varmaan juuri sirukortteja sillä nykyisin ei ole oikeastaan,kuin sirulla varustettuja luotokortteja ja ne ei muuten käy kun sirukortin paikkaan pankkiautomaatilla vaikka olisi s emagneettiraita.suomessakin saa ostella sirukortin lukijoita mistä tahansa.
Olli.N
Huono 2
Niin kauan kun korttissasi on mageneettinauha sekä sirukorttiominaisuus, niin ei ole varmaa siitä kuinka seinässä ja tai pöydässä oleva laite korttia lukee. Ei riitä se, että kortissa on siru. Jos kortissa on magneettinauha, niin viimekädessä laite päättää kummalla tavalla korttia lukee.
Eikö näin muka ole
Huono 2
Koski varmaan juuri sirukortteja sillä nykyisin ei ole oikeastaan,kuin sirulla varustettuja luotokortteja ja ne ei muuten käy kun sirukortin paikkaan pankkiautomaatilla vaikka olisi s emagneettiraita.suomessakin saa ostella sirukortin lukijoita mistä tahansa.
Sirukortin lukija ei auta sirun kopioimisessa, toisin kuin magneettikortin lukija. Kannattaa tutustua kryptoprosessoreihin ja PKI-autentikointiin ennen kuin alkaa arvailla. Sirukortteihin ollaan siirrytty nimenomaan sen takia että ne ovat paljon turvallisempia kuin magneettikortit. Sirukorttien kopiointi on tietenkin mahdollista, koska tunnetusti mikään ihmisen luoma suojaus ei ole murtumaton, mutta sirukortin kopiointi vaatii jo sellaiset resurssit ettei tarvitse pelätä että edes itämafia siihen ryhtyy.
Tero
Huono 1
Magneettinauhan voi lukea vaikka kasettinauhurilla...sama tekniikka
7
Huono 3
Kyllä noita chip & pin kloonejakin taitaa kuule löytyä salauksista huolimatta, mutta propaganda jauhaa toki suomessa täyttä häkää toista totuutta. Ja sen toisen totuuden perusteella voidaan vastuu sysätä aina kuluttajan niskoille.
ij
Huono 1
Digitoday näyttää sensuroineen viestini, jossa oli linkkejä kuviin korttien kopiointilaitteista. Vaikka laitteet ovat pienehköjä, ne olisi kyllä tunnistettavissa kun ne on ensin nähnyt kuvista. Myös poliisi tekee saman virheen ja edistää uusia tällaisia tapauksia.
Digichina
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Enics sulkee Vaasassa, Jyskän kohtalo vielä avoin

27.05.2009 Elektroniikkayritys Enics sai puristettua Suomen vähennystarpeen arvioidusta 147 hengestä 101:een. Jyskän tehtaan lopetuksesta ei vielä tehty päätöstä.

.