Saksan poliisi tutkii varkautta kyberavaruudessa

Bochumin poliisi on laajentanut tutkimuksensa kyberavaruuteen
Kuva: Gameforge
8.2.2009 08:11 Saksassa Bochumin poliisi on alkanut ensimmäistä kertaa tutkia rikosilmoitusta kyberavaruudesta. Fantasiapelin osanottaja väittää jonkun varastaneen hänen avatariltaan, pelihahmoltaan arvokkaita varusteita samoin kuin seitsemän miljoonaa Yangia pelirahaa.
Kaksi vuotta innokkaasti Metin 2 -multiplayer-peliin osallistunut 45-vuotias mies kertoi, että 27.01.2009 kello 15 maissa hänen pelihahmonsa oli yhtäkkiä menettänyt kaikki varusteensa. Niihin olivat kuuluneet mm. siamilaisveitsi, feenikskengät ja taivaankyynelrengas.
MIes teki heti poliisille rikosilmoituksen varkaudesta onlinepelissä. Hän epäilee, että krakkeri olisi tunkeutunut peliin ja anastanut hänen hahmoltaan pelirahat ja arvokkaat varusteet, joihin hän oli sijoittanut kaikkiaan yli 1000 euroa oikeaa rahaa.
Juttua tutkiva Bochumin poliiisi on antanut tapauksesta oman tiedonantonsa. Rikoslaki ei ole varkaustapauksissa kyberavaruuden tasalla, mutta mahdollistaa tutkinnan vahinkoa aiheuttaneesta tietojärjestelmän manipulaatiosta.
Poliiisin mukaan ei ole varmaa, että kyseessä olisi krakkerin tietomurto. Toisaalta peliyritys Gameforge on vakuuttanut, että kyseessä ei liioin ole voinut olla sen pelipalvelimen virhetoiminto.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Enics sulkee Vaasassa, Jyskän kohtalo vielä avoin
27.05.2009 Elektroniikkayritys Enics sai puristettua Suomen vähennystarpeen arvioidusta 147 hengestä 101:een. Jyskän tehtaan lopetuksesta ei vielä tehty päätöstä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (8)
Kun kadonneella tavaralla on tarpeeksi arvoa, niin sillä ei ole väliä vaikka tavara olisi virtuaalista lehmänlantaa.
Ei, jos se ei ole pelin sääntöjen mukaista.
Voi hyvät hyssykät, mahtaa sinua aamulla ihmetyttää kun pankkitilisi on tyhjennetty virtuaalisesta rahasta ja sen vaihtaminen ei enää onnistu seteleiksi automaatilla.
Miksi laki pitäisi olla eri internetissä? Varkaus on varkaus ja rikos on rikos tehtiin se sitten menemällä seinän läpi fyysisesti tai tai murtautumalla virtuaalisesti.
kuten varmaan kaikki tietää niin siellä lukee että peli firma omistaa kaiken sisällön tavaroista lähtien jne jne.
eli kaverilta ei viety mitään mitä hän itse omistaa