F-Secure: "spartalaiset" koettiin uhaksi Hongkongissa

Lähes 90 prosenttia tiesi, että haitallisesta verkkosivustosta voi saada tietokoneeseensa tartunnan, vaikka ei lataisikaan sivustosta mitään. Kyselyn suoritti riippumaton kolmas osapuoli nimeltä Zoomerang, ja vastaajia oli yhteensä 2019.
Kuva: Niko Jylhä
11.2.2009 12:32 Suomalainen F-Secure huomasi vuotuisessa verkkohyvinvointia koskevassa kyselyssään, että tietoturvatermit ovat monella kehnosti hallussa. Monet luulevat "spartalaisten" olevan tietokoneisiin liittyvä uhka.
Kun F-Securen joulukuussa teettämässä kyselyssä tiedusteltiin, mikä luetelluista käsitteistä (madot, tietojen kalastelijat, troijalaiset, spartalaiset, botit) ei viitannut tietoturvauhkaan, 40 prosenttia ei osannut vastata kysymykseen.
Kysely tehtiin kahdeksassa maassa eli Yhdysvalloissa, Kanadassa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Intiassa ja Kiinassa (Hongkong). Vain neljä prosenttia hongkongilaisista vastaajista osasi vastata oikein, kun taas Saksassa oli eniten vastaajia, jotka tiesivät vastauksen olevan "spartalainen".
Tietämättömyyttä korostaa vastaajien suhteellisen nuori ikä: tutkimukseen osallistuneet olivat 20-40-vuotiaita internetin käyttäjiä.
Oman käyttäytymisen
merkitys piilossa
Kyselyn muiden tuloksien mukaan yli 90 prosentilla ihmisistä on tietokoneessaan tietoturvaohjelma. Moni näyttää kuitenkin luulevan, että virustunnisteita ei tarvitse päivittää joka päivä.
67 prosenttia tiesi kuitenkin, että tietokoneen suojaus vaatii muutakin kuin pelkän virustentorjuntaohjelman. Siltikin vain noin viidennes ymmärsi, että omalla verkkokäyttäytymisellä on myös paljon merkitystä.
– Miljoonat tietokoneet saavat tartuntoja, mikä osoittaa, että ihmiset eivät aina ymmärrä, miten heidän tietoturvaohjelmistonsa toimii. Heidän valitsemansa ohjelmisto saattaa toimia manuaalisesti ja korjaavasti, sen sijaan että se toimisi automaattisesti ja ennakoivasti. Tämä on yleinen ero ilmais- ja kokeiluversioiden ja maksullisten, automaattisesti päivittyvien tietoturvapalvelujen välillä, virustutkija Sean Sullivan F-Securen tietoturvalaboratoriosta toteaa tiedotteessa.
Vain seitsemäntoista prosenttia vastaajista oli täysin varmoja, että heidän käyttämiensä ohjelmistojen päivitykset olivat ajan tasalla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kaakkois-Suomen tv-ongelmat jatkuvat
28.05.2007 Joutsenon televisioaseman maston antennisyöttökaapeleissa tapahtuneen oikosulun syyksi on vahvistumassa salamanisku, Digita tiedottaa.
Kolme vuotta sitten
Suomen matkapuheluhinnat nousivat, Euroopan laskivat
28.05.2009 Viestintäviraston selvityksen mukaan Suomi ja Italia olivat Euroopan ainoat maat, joissa matkapuhelujen hinnat ovat nousseet vuoden aikana. Suomi on silti halvimpien maiden joukossa. Suomen hintatason nousu johtuu pääosin Elisan ja Saunalahden liittymistä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (15)
On noi f-securet, kasperskyt, nortonit, nod32 jne. testattu ja heikommiksi havaittu.
eli suomeksi sota.
Ei spartalaiset nyt niin kaukana olleet.
Nimenomaan, mutta juuri tuo ikäryhmä vastasi kuten vastasi tuohon kyselyyn. Heidänhän juuri olettaisi tietävän mikä ei kuulunut joukkoon.
Tulos olisi varmasti vielä huonompi esim vanhemmassa ikäryhmässä, 40-60v.
Virustorjunta?
Mikä se on?