Meksiko alkaa kerätä sormenjälkiä puhelimenomistajilta
11.2.2009 08:11 Meksiko alkaa kerätä matkapuhelimenomistajista rekisteriä, johon tulee myös sormenjäljet. Rekisterillä on tarkoitus estää rikollisuutta.
Laki tulee voimaan huhtikuussa. Voimaantulon jälkeen operaattoreilla on vuosi aikaa perustaa tietokanta asiakkaistaan. Tarkoituksena on selvittää henkilöt, joiden puhelimesta epäilyttävät puhelut ja viestit lähtevät.
Rikollisjengit kidnappaavat vuosittain satoja ihmisiä lunnaiden toivossa. Meksikon lainsäätäjien mukaan maassa toimii noin 700 rikollisjengiä, jotka käyttävät matkapuhelimia kiristykseen ja kidnappauksiin. Jotkut rikolliset soittelevat puheluita jopa vankilasta käsin.
Valtaosa Meksikon 80 miljoonasta matkapuhelimesta on ns. prepaid-puhelimia, joita voi ostaa ilman henkilötietojen antamista. Puhelimiin ladataan puheaikaa korteilla, joita saa kioskeista ja katukauppiailta.
Huhtikuun alusta alkaen kaikki uusien liittymien hankkijat joutuvat antamaan henkilötietonsa ja sormenjälkensä.
Operaattorit joutuvat säilyttämään teletiedot vuoden ajan. Tiedot saa käyttöön vain tuomioistuimen luvalla. Meksikon hallitus ei kertonut, aikooko se tukea tietokantojen perustamista.
Operaattorit eivät olleet järin riemastuneita ideasta. Niiden mukaan turha byrokratia lisääntyy eikä omistajatietojen selvittäminen ole tehokas keino. Parempi olisi seurata puhelimenomistajien liikkeitä, The Telegraph krijoittaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Enics sulkee Vaasassa, Jyskän kohtalo vielä avoin
27.05.2009 Elektroniikkayritys Enics sai puristettua Suomen vähennystarpeen arvioidusta 147 hengestä 101:een. Jyskän tehtaan lopetuksesta ei vielä tehty päätöstä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (2)
Prepaid-liittymien suhteen vielä voisi ymmärtää, mutta mikäli kyseessä on burnerit taitaa kännykkäkin vaihtua aina samaan aikaan. Mieluummin voisi kerätä sormenjäljet hylätyistä kännyköistä..