Nimipalvelinongelma huolestuttaa ministeriä

Viestintäministeri Suvi Lindén on huolissaan nimipalvelinongelmasta.
Kuva: Timo Poropudas
11.2.2009 09:04 On huolestuttavaa, että esimerkiksi viime kesänä julkisuuteen tullut nimipalvelimien vakava tietoturva-aukko on edelleenkin korjaamatta suuressa määrässä suomalaisia palvelimia, toteaa viestintäministeri Suvi Lindén.
Kansallisen tietoturvastrategian tavoitteena on, että kansalaiset ja yritykset voivat luottaa tietojensa turvallisuuteen sekä tieto- ja viestintäverkoissa että niihin liittyvissä palveluissa, Lindén huomautti kansallista tietoturvastrategiaa käsitelleessä seminaarissa tiistaina.
Seminaarissa esiteltiin strategiaa ja koottiin alan asiantuntijoilta näkemyksiä keväällä valmistuvaan toimenpideohjelmaan.
Ministerin mukaan lähtökohtana on palvelun tarjoajan vastuu palveluiden turvallisuudesta sekä omalta osaltaan myös luottamuksellisten tietojen tunnistamisesta ja suojaamisesta. Hänen mukaansa on kuitenkin tärkeää, että myös käyttäjät tiedostavat ympäristönsä ja kykenevät tunnistamaan turvallisen ja luotettavan palvelun lähtökohdat.
Maailmanlaajuisessa tietoverkkotaloudessa myös tietoturvauhat ovat kansainvälisiä eikä niitä kyetä yksin kansallisen lainsäädännön ja valvonnan keinoin hallitsemaan, Lindén korostaa ja sanoo, että uhkien torjuminen edellyttää kattavaa varautumista ja ennakointia sekä toimivia kansainvälisiä yhteistyöverkostoja.
Tietoturvaketjun
heikot lenkit
Riskien hallinta ja toimintavarmuuden turvaaminen ovat nousemassa sähköisen viestinnän raskaimman sarjan kysymyksiksi. Viestintäministerin mukaan tietoturvan haavoittuvuudet eli ketjun heikot lenkit on yritettävä tunnistaa vähäisistäkin signaaleista.
– Elinkeinoelämän kannalta kyseessä ei tarvitse olla koko internetin kaatamaan pystyvä uhka. Yritykselle saattaa yksittäinenkin järjestelmävirhe olla kohtalokas, Lindén selvittää.
Viestintäministeri panee pöydälle tietoturvastrategian kolme painopistettä, jotka hänen mukaansa ovat perustaidot arjen tietoyhteiskunnassa, tietoihin liittyvien riskien hallinta ja toimintavarmuus sekä kilpailukyky ja kansainvälinen verkostoyhteistyö.
Tietämättömyyttä tietoturvan varmistamisesta saattaa olla missä ryhmässä tahansa, Lindén huomauttaa.
Yritysten toiminnan kannalta riskien hallinta on välttämätöntä. Tietoturvanäkökohdat tulisi ottaa huomioon erityisesti järjestelmiä hankittaessa ja sopimuksia tehtäessä, Lindén korostaa. Sama koskee uusien sähköisten tuotteiden ja palvelujen suunnittelua.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Kodintekniikan myynti väheni 4 prosenttia viime vuonna
11.02.2009 Kotekin juuri julkaiseman tilaston mukaan viime vuoden myynti oli hieman yli 2,06 miljardia euroa. Kappalemääräinen myynti oli vuoden 2007 tasolla, mutta keskihintojen laskun myötä myynnin arvossa oli laskua 4 prosenttia.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (18)
MOT
Ruotsin tiedustelupalvelu lukee nykyään kaikki Suomalaisten sähköpostit ihan lain nojalla, eikä kukaan Suomessa tee mitään.
Heitä Linden saman tien sensuurilistalle kaikki domainit, joiden nimipalvelimia ei ole päivitetty. Koneiston tähänhän olet jo "ajatelkaa joku lapsia"-argumentaatiolla luonut!
POLIISI - POLIS - PÄÄSY ESTETTY - POLIISI - POLIS
"Sivusto sisältää joko lapsipornoa, kiusallisen mielipiteen, tai sen nimipalvelinta ei ole päivitetty Politbyroon tahdon mukaiseksi. Pääsy estetty".
Hävetä saisi.
Tiukemmilla sopimusehdoilla ja oikeusjärjestelmän hyväksikäytöllä operaattoreilta ja palveluntarjoajilta saadaan kyllä nyhdettyä korvauksia, mutta mitä se tekee operaattoreille ja palveluntarjoajille? Ensinnäkin voisin kuvitella, ettei järjestelmien rakentaminen taitavimpia enää kiinnostakaan, jos vaan suinkin voi hakeutua vähemmän riskialttiiseen työtehtävään. Toisaalta erilaisten säädösten lisäisi byrokratiaa, joka sitten johtaa suurten toimijoiden suosimiseen.
Kuinka moni suuryritys vetoaa hakkereihin työpaikkana? Tiukka yrityskulttuuri, vähän liikkumavaraa ja korkean organisaatiorakenteen luoma päätösvaratyhjiö: nämäkö ovat Uuden Uljaan Tietoyhteiskunnan rakentajien mieleen?
Alan suuret toimijat, TS- ja E- firmat voivat kohdella asiakkaitaan ja heidän dataansa melko lailla mielivaltaisen huonosti niin kauan kuin maine ei mene. Ja kun tietoa vuotaa niin kenen etu on tiedottaminen? Auttaako tiukka sopimusviidakko ja korulauseet, kun ne kuuluisat yrityssalaisuudet vuotavat tunatoreiden takia?
Kun tuon olevat tehneet tulkoot sitten itkemään julkisuuteen lisää.