Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hallintoneuvosto ottaa johdolta ohjat

Johtajat seinää vasten DB:n tietoturvaskandaalissa

Deutsche Bahnin johto on ajanut tietoturvaskandaalissa itsensä umpikujaan

19.2.2009 13:00 Saksan valtionrautateiden, Deutsche Bahnin tietoturvaskandaalin selvitys on siirretty hallintoneuvoston tutkimusjaostolle. Toimitusjohtaja Hartmut Mehdornille osoitettu epäluottamus keikuttaa myös hänen tuoliaan.

DB:n johdon tapaa selvittää tietoturvaskandaliaan on nimitetty salamitaktiikaksi. Johto on myöntänyt vastahakoisesti aina vain sen, mitä muut ovat saaneet selville - viipale viipaleelta. Nyt se on menettänyt otteensa koko selvitysprosessista.

Taktiikka on pettänyt, kun julkisuuteen on tullut yhä kiusallisempia tietoja yrityksen harjoittaman nuuskinnan laajuudesta. On käynyt ilmi, että korruption vastaisena toimenpiteenä alkanut nuuskinta on ulottunut oletettua laajemmalle, myös yrityksestä kriittisesti kirjoittaneisiin tomittajiin.

Tutkimusjaosto aikoo selvittää niitä aukkoja, joita yrityksen johdon omaan selvitykseen on jäänyt. Uuden tutkimuksen tulokset ja samalla niihin liittyvät vastuukysymykset tullaan käsittelemään maaliskuun lopulla yrityksen hallintoneuvoston kokouksessa.

Useissa yrityksissä, DB:n lisäksi mm. Lidlissä ja Deutsche Telekomissa paljastuneet tietoturvaskansdaalit ovat pakottaneet lopulta myös Saksan hallituksen reagoimaan.

Se on luvannut esittää lainsäädäntöön työntekijöiden tietoturvaa ja yksityisyydensuojaan parantavia säädöksiä. Niiden käsittely ja hyväksyminen siirtyy kuitenkin syksyn vaalien jälkeiselle kaudelle.

Jutun kirjoitti: Jussi Tuormaa

Jussi Tuormaa

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Huono 0
Tätä seuraa jos LEX nokia hyväksytään.
Mitä saksa edellä, sitä suomi perässä.
Huono 0
Suuryrityksistä tulossa kolmas valtiovalta, poliitikot jo rähmällään siihen suuntaan.
Heittäkää kengällä
Huono 0
Suuryrityksistä tulossa kolmas valtiovalta, poliitikot jo rähmällään siihen suuntaan.

Miten niin *kolmas*? Ensimmäinen.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Apple irvailee mainoksissaan Microsoftin Vistalle

04.02.2007 Microsoftin kilpailija Apple hyökkää jättikampanjalla lanseerattua Vista-käyttöjärjestelmää vastaan omilla pilkkamainoksillaan.


Kolme vuotta sitten

Panasonic antaa potkut 15 000:lle

04.02.2009 Panasonic passittaa kilometritehtaalle 15 000 työntekijää. Yhtiön johdon palkkoja leikataan 10–20 prosenttia.

.