Tietoturvaguru suosittaa Maciä
26.3.2009 15:39 Charlie Miller korostaa Macin jälkeenjääneisyyttä joillakin tietoturvan osa-alueilla, mutta suosittaa Applen konetta silti normikäyttäjille.
NSA:ssa työskennellyt ja nykyisin baltimorelaisessa konsulttifirmassa toimiva Charlie Miller on voittanut itselleen MacBookin kahtena vuotena peräkkäin Pwn2Own-kisassa. Palkinnot tulivat viime ja tänä vuonna murtautumisesta Mac-koneeseen.
Miller mietti peruskäyttäjien konevaihtoehtoja Tom's Hardwaren haastattelussa.
– Sanoisin, että Macit ovat pc:itä turvattomampia, mutta ovat enemmän turvassa, koska haittaohjelmia ei yksinkertaisesti ole olemassa kovin paljoa. Toistaiseksi suosittelisin Mac-koneita tyypillisille käyttäjille, koska todennäköisyys kohteeksi joutumiselle on niin alhainen, että voi kulua vuosia, ennen kuin he näkevät yhtäkään haittaohjelmaa, Miller pohdiskeli.
Jos kuitenkin hyökkääjä innostuisi Macistä, olisi tihutyö Millerin mukaan helpompaa. Hän huomioi, että sellaiset tekniikat kuin nx-bitti (no execute) ja aslr (address space layout randomization) eivät ole vielä tehokkaasti käytössä Macin Leopard-käyttöjärjestelmässä. Täysi aslr löytyy esimerkiksi Windows Vista SP1:stä.
Miller ei kommentoinut Linuxin turvallisuutta, koska "tietää, ettei hänen isoäitinsä osaisi käyttää sitä".
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä
27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (60)
Ai niin mutta, aifounihan on täydellinen
Jaa en minäkään ymmärrä tietokoneista mitään mutta hyvin onnistuu Ubuntun käyttö normaali asioissa!!! Miksi ei muillakin??
kaatuileva sonta ja vuoden päästä niin kankee et pitää asentaa uuusiks.
kaatuileva sonta ja vuoden päästä niin kankee et pitää asentaa uuusiks.
Et vaan osaa?
Jaa en minäkään ymmärrä tietokoneista mitään mutta hyvin onnistuu Ubuntun käyttö normaali asioissa!!! Miksi ei muillakin??
Minä sen sijaan jotain tietokoneista ymmärrän mutta olen hieman laiska. Ubuntuun tutustuminen sujui kuin tanssi niin kauan kunnes piti buutata kone ensimmäistä Ubuntun käynnistyskertaa varten. Pirulainen kun ei vaan suostunut käynnistymään ei sitten millään! "Busybox" haluaa että kirjoittaisin jotain komentokehoitteeseen, mutta mitä? Siinäpä vasta kysymys...