Wikipedialla voi testata salasanojensa varmuuden

Wikipediasta löytyy melkein kaikki. Myös melkein kaikki salasanat, väittää ranskalainen Sebastian Raveau.
28.3.2009 11:55 Salasanan valinnassa kannattaa välttää ilmaisua, joka löytyy krakkerien tietomurtoon käyttämistä yleisistä listauksista, kuten sanakirjoista. Wikipediasta on tullut tällaisten listausten huippulähde ranskalaisen kybersodankäynnin asiantuntijan Sebastian Raveaun mukaan.
- On todennäköistä, että mikä tahansa sana, joka tulee mieleesi, löytyy jo Wikipediasta. Teepä koe, ja tulet hämmästymään, toteaa Sebastian Raveau blogissaan. Hän viittaa siihen, että Wikipediasta toisin kuin perinteisistä tietosanakirjoista löytyy varsin kattavasti myös slangisanastoa - ja myös monilla eri kielillä.
Raveau on testannut Wikipediaa ottaen lukuun sen kymmenet erikieliset versiot. Niistä kokoamillaan sanastoilla hän kertoo jäljittäneensä nopeasti lukemattoman määrän sanasanoja, joukossa suuren määrän sellaisia sanoja, joita hän ei olisi lainkaan löytänyt pelkällä brute forcing-murrolla.
Yksi hänen Wikipediasta kokoamistaan sanastoista löytyy netistäkin. Se, että listan lataaminen voi ottaa vähän aikaa, johtuu siitä, että se käsittää yli 58 miljoonaa sanaa.
Fiksut ihmiset eivät tietenkään valitse luonnolliseen kieleen perustuvaa salasanaa, vaan muodostavat kyllin suuresta määrästä satunnaisia merkkejä koostuvia kirjainyhdistelmiä. Jos haluaa kuitenkin pitää varansa, ettei moinen yhdistelmä sittenkään olisi jonkunkielinen sana, niin se kannattaa tarkistaa Wikipediasta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Donen tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut
11.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin tytäryhtiö, puhelinpalveluyritys Midas Touch aloittaa yt-neuvottelut, joilla varaudutaan enintään 200 työntekijän lomauttamiseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (22)
Miten tarkistat, ettei salasanaasi löydy Wikipediasta ilman, että se jää Wikipedian (tai salaamattoman yhteyden tapauksessa esim. Ruotsin tiedustelun) tietoon? Vaarallisia neuvoja, joita ei kannata ottaa ihan tosissaan.
Passphrase FTW
AN5LykPchQu2k6j4SmWv
Olkaa hyvä. Ei taatusti löydy Wikipediasta, ja oli erittäin turvallinen vielä sekuntia ennen kuin Digitoday kaikessa itsekkyydessään meni sen julkaisemaan.
AN5LykPchQu2k6j4SmWv
Olkaa hyvä. Ei taatusti löydy Wikipediasta, ja oli erittäin turvallinen vielä sekuntia ennen kuin Digitoday kaikessa itsekkyydessään meni sen julkaisemaan.
Salasanan ei pitäisi olla salaSANA vaan juuri tuollainen ylläolevan kaltainen merkkijono. Minulle on useita kymmeniä salasanoja ja yhteenkään palveluun en käytä samaa salasanaa. En edes tiedä omia salasanojani, koska käytän KeePass-ohjelmaa. Suosittelen lämpimästi. Sitä voi käyttää myös muistitikulta.