103 maan vakoiluverkko ulottui Suomeenkin
29.3.2009 06:40 (päivitetty 13:41) Kanadalaiset tutkijat löysivät GhostNetin, ainakin 103 maahan levittäytyneen vakoiluverkon. GhostNet on varastanut satoja asiakirjoja hallitusten ja yritysten toimistoista.
Viikonlopun aikana julkistettava tietoturvatukijoiden raportti kertoo, kuinka vakoiluverkkoa hallinnoitiin kiinalaisilta tietokoneilta. Kiinan hallituksen osallisuudesta ei ole varmaa näyttöä.
Kokeneet vastavakoilututkijat torontolaisesta Munk Center for International Studiesista pääsivät verkon jäljille, kun Dalai Laman toimisto pyysi heitä tutkimaan toimistonsa koneet.
Tutkijta löysivät vakoilujärjestelmän, joka oli alle kahdessa vuodessa saastuttanut ainakin 1295 tietokonetta 103 maassa. Mukana oli suurlähetystöjen, ulkoministeriöiden ja hallitusten virastoja, sekä useita Dalai Laman toimistoja, New York Times kertoo.
Raportin mukaan Suomessa murretuiksi on oletetusti joutunut tietokoneita Romanian ja Portugalin suurlähetystöissä.
Tutkijat ristivät järjestelmän GhostNetiksi. Sen toiminta on kohdistunut etupäässä Etelä- ja Kaakkois-Aasian maihin. Mukana oli myös yksi NATOn tietokone sekä Intian Washingtonin lähetystön koneita.
Järjestelmä on selvästi kaikkien aikojen laajin maiden määrällä mitattuna. Vakoilijat käyttivät ns. whaling-tekniikkaa, joka tarkoittaa tärkeisiin henkilöihin kohdennettuja phishing-hyökkäyksiä.
Vakoilujärjestelmän tietoja on sovellettu käytäntöön. Dalai Laman toimisto lähetti tapaamispyynnön ulkomaiselle diplomaatille. Hetkeä myöhemmin Kiinan hallituksen edustaja otti yhteyttä diplomaattiin ja ehdotti tapaamisen peruuttamista.
Toisessa tapauksessa eräs nainen oli pyrkinyt edistämään yhteyksien luomista Tiibetin pakolaisten ja kiinalaisten välillä. Kiinan turvallisuuspalvelu pysäytti hänet matkalla Tiibetiin, näytti viestejä ja vaati toiminnan lopettamista.
Kiinan hallituksen edustaja kiisti asian jyrkästi.
Päivitys klo 13.41: lisätty maininta verkoston ulottumisesta Suomeen
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä
27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (19)
Miksi ihmeessä edes vaivautuvat?
Dominoteoriaa mukaillen: Se mitä tapahtuu nyt siellä tapahtuu seuraavaksi täällä.
Tosin hallituksen ei julkiset asiakirjat pitäisi olla ainostaan intranetissä, joka ei ole missään yhteydessä internettiin ja sielläkin salattuna.
Ei haittaa, vaikka rupeaisivat jahtaamaan niitä tiipettiläisiä Hakaniemen torilla, kunhan formulat näkyvät ja kaupasta saa kaljaa! Ja pääministeri saa römpsää.
Oot mun sankari sanomalla ton ääneen! :-)
Oikeasti, voisin näiden idioottien ("kansa") leipä&sirkushuvi -käyttäytymisestä tehdä vaikka väitöskirjan, materiaalia kun kyllä piisaa.
Hallitukset tulevat ja menevät, tiedusteluorganisaatiot ovat ja pysyvät. Niitä todella salaisia asiakirjoja ei poliitikkojen silmät sellaisenaan koskaan näe. Mikä on ihan hyväkin, ettei kaiken maailman Ruususet pääse kirjoittamaan niistä kirjoissaan.

Aika synkkä kuva demokratiastamme... Tuohan on vähän samaa jos väittäisi että virkamiehet johtavat tätä maata, ei politikot