Ruotsin verkkoliikenne putosi jo puoleen
5.4.2009 19:26 Teleliikennettä valvovan yhtiön mukaan Ruotsin internet-liikennemäärät ovat pudonneet keskiviikosta lähtien. Nyt pudotus on jo 50 prosenttia.
Netnod Internet Exchange -yhtiön mukaan liikennemäärät olivat ennen keskiviikkoa 190-200 gigabittiä sekunnissa ja keskiviikon jälkeen sata gigaa tai alle sen. Netnod hallitsee useita Ruotsin tärkeimpiä internet-solmukohtia, vnunet kirjoittaa.
Välittömästi keskiviikkona pudotus oli kolmanneksen, ja luvut jatkavat laskuaan.
Ruotsissa tuli keskiviikkona voimaan laki, jonka mukaan tekijänoikeuksien omistajat saavat oikeuden kautta selville piratismista epäiltyjen ip-osoitteet ja sitä kautta henkilöllisyydet.
Ranskassa on valmisteilla laki, jonka avulla jatkuvasti tekijänoikeuksia rikkoneilta katkaistaan verkkoyhteys määräajaksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä
27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (41)
Finreactorin "sulkeutuessa" myös suomessa liikennemäärät vähenivät huomattavasti joksikin aikaa, mutta sitten kohun laskeuduttua liikennemääsät pikku hiljaa palasivat takasin kohua edeltäneeseen tasoon. Miksi ne ruotsissakaan jäisivät sinne aiempaa matalammalle tasolle.
Kunhan hieman aikaa kuluu ja lataajat huomaavat, ettei laki näy mitenkään tavallisen lataajan arjessa. Aina sinne seuraavaan poliisin ratsiaan, jolloin likennemäärät todennäköisesti jälleen hieman laskevat ja palaavat sitten takaisin.
Ja huomaa, että myös iTunesista ostaminen on musiikin lataamista koneelle. Se tulisi mukaan verkkoliikenteen mittaukseen.
Ja huomaa, että myös iTunesista ostaminen on musiikin lataamista koneelle. Se tulisi mukaan verkkoliikenteen mittaukseen.
Kyllähän se levy-yhtiöiden mukaan juuri sitä tarkoittaa. iTunesista lataaminenhan on laillista, joten se ei näy tuossa 100G/s siirtonopeuden laskussa. Mikäli lasku johtuu IPRED-laista niin vain laittomat lataukset ovat vähentyneet. Itseasiassa ovat varmaan vähentyneet vielä enemmänkin, koska on siirrytty laillisiin latauksiin joka tietysti näkyy kokonaissiirtonopeuksissa.