Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Cert-Fi:n katsaus:

Suomalaisten tietoja on vuotanut julkiseen nettiin

Kuva: Matias Mäki

6.4.2009 09:27 Cert-Fi:n tietoon on tullut joitakin tapauksia, joissa suomalaisen organisaation suojattavia tietoja, kuten käyttäjätunnus- ja salasanatietoja on epähuomiossa ollut saatavilla web-sivustoilla.

Tieto löytyy Cert-Fi:n uudesta alkuvuoden tietoturvakatsauksesta. Kyseisissä tapauksissa asianosaisille ei ole aiheutunut suurta vahinkoa, mutta joissain tapauksissa on ollut edellytyksiä suurempienkin vahinkojen syntymiselle.

Suojattavien tietojen joutuminen erehdyksessä tai huolimattomuudesta johtuen julkisesti saataville näyttää niitä koskevien uutisten perusteella olevan melko yleistä eri puolilla maailmaa, Cert-Fi miettii.

Conficker torjuttu
melko hyvin

Katsausta hallitsee Conficker-verkkomato, jonka leviämistä on Suomessa torjuttu arviolta melko tuloksekkaasti. Toistaiseksi madon levittämiselle ei ole tullut esiin varsinaista tarkoitusta, ja Suomessa kokonaistartunnat liikkuvat luultavasti joissakin tuhansissa.

– Verkkomato on kaikesta huolimatta Suomessakin päässyt leviämään joidenkin suurehkojen organisaatioiden verkkoihin. Mato pääsee todennäköisimmin sisäverkkoon koneiden välillä siirrettävien usb-muistitikkujen välityksellä, Cert-Fi kirjoittaa.

Mikä on jääkaapin
tietoturva?

Cert-Fi:n vuoden 2008 tilastoista nähdään, että haittaohjelmahavaintojen määrä suomalaisissa verkoissa on pysynyt lähes ennallaan sitten kesän 2007. Haittaohjelmahavaintojen lukumäärä laajakaista-asiakasta kohti laskettuna on laskenut viime vuosina, vaikka laajakaistaliittymien määrä kasvaa edelleen.

Conficker tulee kuitenkin näkymään tilastoissa ainakin vuoden 2009 alkupuoliskon osalta. Lähitulevaisuudessa Cert-Fi:tä kiinnostaa erityisesti, mitä tapahtuu madon saastuttamille tietokoneille.

Pitemmällä aikavälillä on odotettavissa, että haittaohjelmien kehitys siirtyy myös muihin ympäristöihin kuin varsinaisiin tietokoneisiin. Yhä useammat kotien sähköiset laitteet kytketään myös internetiin, eikä niissä käytettävien ohjelmistojen mahdollisia haavoittuvuuksia ole tutkittu läheskään siinä määrin kuin tietokoneiden käyttöjärjestelmiä ja ohjelmistoja.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Lakifirma paljasti vahingossa Facebookin maksaman korvauksen

11.02.2009 Lakifirma kertoi mainosesitteessään voittaneensa ConnectU:n perustajille 65 miljoonaa dollaria Facebookilta. Tieto oli ikävä kyllä salainen.

.