Väärät virustorjuntaohjelmat ovat levinneet vauhdilla

Kuva: Matias Mäki
8.4.2009 15:28 Netistä ladattavat epäluotettavat virustorjuntaohjelmat ja troijalaiset olivat viime vuoden lopulla tietokoneiden vakavimmat tietoturvauhat, todetaan Microsoftin tietoturvakatsauksessa.
Microsoftin Security Intelligence Report kartoittaa viime vuoden loppupuoliskon tietoturvauhkia.
Selkeästi eniten olivat kasvussa epäluotettavat tietoturvaohjelmat.
Epäluotettavat (rogue) tietoturvaohjelmat vaikuttavat oikeilta virustorjujilta, mutta auttavat itse asiassa vähän tai ei lainkaan. Ohjelmia tarjotaan verkossa ladattavaksi lupaamalla ilmaista tietoturvatestausta, tai ne leviävät tietokoneille troijalaisten levittäminä.
Microsoftin mukaan epäluotettavia tietoturvaohjelmia levittävät troijalaiset olivatkin viime vuoden lopun suurin tietoturvauhka. Esimerkiksi Win32/Renos -troijalaisten määrä kasvoi vuoden loppupuolella 66,6 prosenttia.
Epäluotettavat tietoturvaohjelmat ovat haittaohjelmia, joiden tarkoituksena on yleensä huijata rahaa tietokoneen käyttäjiltä.
Yleensä epäluotettavat turvaohjelmat näyttävät liioittelevia hälytyksiä tietokoneelta löytyneistä viruksista. Esimerkiksi tietoturvayhtiö F-Securen mukaan nämä ohjelmat antavat varoituksia, vaikka koneella ei olisi lainkaan viruksia.
Virukset luvataan poistaa, jos käyttäjä ostaa maksullisen lisenssin. Joskus koneelle ei ladata minkäänlaista turvaohjelmaa, ja kaupassa käytetty luottokorttinumero päätyy rikollisille.
Väärä virustorjunta on tuottoisaa liiketoimintaa. Maaliskuun lopussa tietoturvayhtiö Finjan julkisti selvityksen, jonka mukaan eräälle näistä sivustoista ohjattiin 16 päivän aikana eri keinoin 1,8 miljoonaa kävijää. Kävijöistä 1,79 prosenttia eli noin 32 tuhatta päätyi ostamaan 50 dollarin hintaisen ohjelmiston. Rikolliset keräsivät siis yli 100 000 dollaria päivässä.
Ohjelmiin törmää verkossa esimerkiksi Googlen kautta useilla hakusanoilla, sillä huijaajat käyttävät hakukoneoptimointia kävijöiden ohjaamiseen sivustoilleen.
F-Secure epäili esimerkiksi helmikuussa levinnyttä Facebook-vakoilusovellusta väärien tietoturvaohjelmien mainoskampanjaksi..
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Johtaminen on palveluammatti
27.05.2009 Johtamisen kehittämisestä puhutaan paljon ja syystä. Monessa it-yrityksessä ajatellaan, että johtamisessa on käytössä modernit mallit, mutta silti pinnan alla pysyvät lujasti sata vuotta vanhat opit.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (8)
Joku lohdun sana: selkeästi eniten laskussa ovat epäluotettavat käyttöjärjestelmät.
Joku lohdun sana: selkeästi eniten laskussa ovat epäluotettavat käyttöjärjestelmät.
Höpö höpö.
Virukset? Mitä ihmettä ne oikein ovat?
Terv. Macin käyttäjä
Terv. Macin käyttäjä
Apple
Meinaatko ettei mäcciä saa vaikka bottiverkkoon?
Tiedä vaikka olisit jo.
Ei haitake aina ole virus.
Ei saakaan.
...ja seurauksena yli 200 thumbs downia!
Täytyy kai vaihtaa areenaa, liikaa apple-fanboy-porukkaa...
...ja seurauksena yli 200 thumbs downia!
Täytyy kai vaihtaa areenaa, liikaa apple-fanboy-porukkaa...
Ei ole kuin yksi iDioottiskriptaaja..