Pirate Bayssa mainostava voi joutua käräjille
19.4.2009 12:01 Kovilla korvausvaatimuksilla runsasta julkisuutta saanut juristi uhoaa vievänsä oikeuden eteen nyt myös Pirate Bayn mainostajat ja mainostilan välittäjät.
TUKHOLMA - Oikeuden tuomio ei Pirate Bayn toimintaa juurikaan rajoita, mutta entä jos rahavirta katkeaisi? Ennenkin lausunnoillaan huomiota herättänyt juristi John Giacobbi aikoo nyt käydä Pirate Bayssa mainostavien tahojen ja mainostilaa välittävien yritysten kimppuun haastamalle ne oikeuteen.
Giacobbin mukaan mainostilaa välittävillä tahoilla on tärkeä rooli Pirate Bayn toiminnassa, sillä ilman mainostuloja verkkopalvelu ei eläisi. Näin ollen kyse on rikollisen toiminnan tukemisesta, juristi linjaa ruotsalaisen E24-lehden haastattelussa. Haaste aiotaan hänen mukaansa osoittaa sekä nykyisille että aiemmille mainostajille ja mainonnan välittäjille.
Lehtitietojen mukaan Giacobbin ja hänen edustamansa brittifirma Web Sheriffin mielenkiinto kohdistuu myös Pirate Bayn mainostuloja hallinnoiviin yrityksiin. Oikeudenkäynnin yhteydessä näistä mainittiin sveitsiläinen Geneva Management Group sekä Random Media BVI, jonka nimen kolme viimeistä kirjainta viittaavat Brittiläisiin Neitsytsaariin (British Virgin Island).
Minkä maan oikeuslaitoksen puoleen asiassa aiotaan kääntyä ja minkä maan lainsäädäntöä siinä aiotaan soveltaa, on Giacobbin mukaan "monimutkainen kysymys", mutta tuomioistuimista puhuttaessa vaihtoehtoja on hänen mukaansa useita: Ruotsi, Israel tai jopa USA.
Israel mainitaan listassa siksi, että syyttäjän mukaan israelilainen yritys Target Point olisi ainakin yksi Pirate Bayn mainostilaa myyneistä yrityksistä. Yrityksen edustaja on kuitenkin kiistänyt tehneensä yhteistyötä mainitun verkkopalvelun kanssa.
John Giacobbin nimi ponnahti ruotsalaisotsikoihin noin vuosi sitten, kun hän ilmoitti useiden tunnettujen artistien vaativan Pirate Baylta Web Sheriff -yrityksen avulla jopa yli sadan miljoonan dollarin korvauksia.
Pirate Bayssa mainostavat tahotkaan eivät ole otsikoissa ensi kertaa. Lokakuussa 2007 ihmeteltiin muun muassa, miksi valtiollisen veikkausyhtiö Svenska Spelin nimi esiintyi Pirate Bayssa. Yhtiö itse luonnehti tapahtunutta vahingoksi ja totesi, että tietoinen esiintyminen kyseisessä osoitteessa "ainoastaan vahingoittaisi tavaramerkkiä".
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa
27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (77)
Moraaliset seikat sikseen, itseä ainakin ihmetyttää tällaiset syytökset juridisessa mielessä.
Koska tulee myyntiin Pirate Bay kokoelmavinyylit?
Myös Pirate Bayn ylläpitäjien rikokset ovat astetta törkeämpiä, koska he tavoittelevat lainvastaisella toiminnallaan taloudellista etua itselleen ja yritykselleen.
Jostain syystä pikkupiraatit jaksavat kritisoida levy-yhtiöitä laillisen elinkeinotoiminnan harjoittamisesta, mutta kun Pirate Bayn taustalla toimiva yhtiö käärii voittoja rikollisella toiminnalla, se on muka ihan ok.
Voiko myös Huutonetin haaastaa oikeuteen jos joku sen sivuilla myyty tavara paljastuu laittomaksi (varastetuksi)? Tai Keltainen pörssi, eikö senkin pitäisi olla vastuussa senkin pitäisi tarkistaa jokainen ilmoituksissa oleva tavara ettei se ole varastettua?
Jos Keltaisesta pörssistäkin joku myymästä vaikka varastettuja autonrenkaita niin eikun lehden omistajat linnaan vaan.
Ei oikein oikein mahdu tämä minun oikeuskäsitykseen.
Miksi pitäisi todeta?
Syytteen nostamiseen riittää se, että on olemassa syitä, joiden perusteella voidaan epäillä vastaajan syyllistyneen rikokseen. Tuomioistuimen tehtävä on sitten päättää, ovatko nämä syyt riittäviä, jotta vastaajan voidaan katsoa syyllistyneen rikokseen.
Kyllä raiskauksestakin voi nostaa syytteen, vaikka edellisen raiskaajan oikeuskäsittely olisi vielä kesken. Tai vaikka tuomioistuin olisi edellisen raiskaajan tuomion kumonnut.
Pirate Bay auttaa siinä jakamisessa. Avunanto rikokseen kun on rikos myöskin.
Huuto.net ja vastaavat kieltävät käyttöehdoissaan laittoman tavaran myymisen palvelun kautta, ja poistavat tekijänoikeudenhaltijan tai viranomaisen pyynnöstä kaikki ilmoitukset, joissa rikoksen tunnusmerkit täyttyvät. Samoin toimii Google ja muut hakukoneet. Täten niiden ei voida katsoa olevan rangaistusvastuussa, koska laki edellyttää rangaistusvastuun toteutumiseksi tahallisuutta.