Yhdysvaltain lennonjohto avoin verkkohyökkäyksille
7.5.2009 08:22 Yhdysvaltain lennonjohtojärjestelmä vaatii pikaista modernisointia, maan hallitukselle luovutettu raportti kertoo.
Lennonjohtojärjestelmän turvallisuustutkinta aloitettiin kahden republikaanisenaattorin vaatimuksesta.
Senaattoreita huolettaa, että ilmailuviranomainen FAA kehittää satelliitteihin perustuvaa lennonjohtojärjestelmää, joka tukeutuu kaupallisiin ohjelmistoihin ja ip-pohjaiseen teknologiaan.
Tutkimuksessa (pdf) järjestelmästä löytyi 763 vakavaa haavoittuvuutta, joiden kautta hyökkääjä voi päästä FAA:n tietojärjestelmään. Haavoittuvuuksien kautta hyökkääjä voi saada järjestelmän hallintaansa tai syöttää sinne viruksia.
– Uhka ei ole vain teoreettinen, vaan hyökkääjät ovat jo häirinneet järjestelmiämme, senaattori Tom Petri totesi tiedotteessa.
Tutkimuksessa moitittiin myös FAA:n ja maan liikenneministeriön yhteistyötä. Krakkerit pääsivät vähän aikaa sitten FAA:n 45 000 työntekijän henkilötietoihin käsiksi.
Kaksi viikkoa sitten paljastui, että krakkerit olivat päässeet järjestelmään, jossa käsitellään 300 miljardin dollarin Joint Strike Fighter -projektia. Samassa yhteydessä paljastui, että lennonjohtojärjestelmää on myös krakkeroitu.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa
27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (5)
Kiinan kansanarmeija mellastaa ympäri maailman murtaitumassa tietokoneisiin ja kukaan ei uskalla sanoa/tehdä mitään kauppasuhteiden menettämisen pelossa.
Jänishousut.
Miksi olisi pitänyt?
Kirjoittajat lienevät aikuisia, siten kasvaneet jos "mun OS on parempi kuin sinun" vaiheen ohi.
Alunperin varmastikin vaan ameriikan viranomaiset kuvitteli, että krakkereiltä veisi aina kauamman aikaa löytää uudet tarkoituksella tehdyt aukot.. Siksipä niitä päivityksiä satelee koko ajan kun yrittävät huolehtia että mahdollisuuksien mukaan aukot olisi vain niiden tiedossa, joita varten ne on tehty..
Puoli vuosikymmentä on kerätty matkustajien sormenjälkiä ja ties mitä tietokantoihin, vaadittu pääsyä henkilökohtaisiin tietoihin, kielletty juomapullot, leimattu "hankalia" ja vääränlaisia vaatteita pitäviä ihmisiä terroristeiksi lentokieltolistoihin, tehty rektaalitähystystä, melkein kuorittu iho päältä, ajettu pallit ja luettu ajatukset, sekä tuhlattu miljardeja kaikennäköiseen pelleilyyn ja tehottomaan näennäisturvallisuuteen ja maksavalle asiakkaalle v*ttuiluun, mutta scriptkiddiet ovat vapaasti kävelleet lennonjohtojärjestelmään sisään?
Näinhän sen pitikin mennä.