Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Perustuslakituomioistuimen päätös ei näytä menevän perille

Ranskan hallitus ei myönnä harhapolkuaan nettisulkulaissa

Ranskan hallituksella on vaikeuksia niellä maansa perustuslakituomioistuimen perusteluja nettisulkulain kumoamiseksi
Kuva: Conseil Constitutionnel

11.6.2009 22:34 Ranskan nettisulkulain osoittautuminen perustuslain ja ihmisoikeuksien vastaiseksi ei ole lannistanut maan hallitusta. Se ei edes myönnä tappiotaan, vaan väittää voivansa pelastaa vielä 9/10 laista.

- Jatkan taistelua, sanoo kulttuuriministeri Christine Albanel radiokanava Europe 1:n haastattelussa. - Olen yhä tekijänoikeuksien hyvä pikku sotilas.

Ranskan hallitus ei halua käsittää lakihankkeensa perustuslaillisia ongelmia. Se vähättelee niitä väittämällä, että Conseil Constitutionnel, perustuslakituomioistuin olisi hylännyt laista vain 1/10:n ja muu siitä olisi vielä ajettavissa läpi.

Ongelmien lakaisemista maton alle

Hallituksen mukaan tuomioistuin ei olisi vastustanut tekijänoikeuksien rikkojien jäljittämistä ja saattamista edesvastuuseen. Olennaista oikeusoppineiden kannassa oli kuitenkin todeta nettisyrjäyttämisen rankaisumuotona sotivan keskeistä ihmisoikeutta vastaan.

Hallituksen mukaan tuomioistuin ei olisi liioin vastustanut tekijänoikeuksia puolustavan ns. Hadopi-viranomaisen perustamista. Olennaista oikeuden päätöksessä oli kuitenkin todeta, että tekijänoikeuksien rikkomusten syytetutkinnalle vaadittaisiin aina oikeuden hyväksyntä.

Hadopi-hankkeen perustuslaillinen ongelma oli edelleen myös ns. syyttömyysperiaatteen hylkääminen tutkinnassa - eli viranomaisen päästäminen syyttämään nettiliittymien haltijoita ilman pitäviä todisteita heidän syyllistymisestään väitettyihin rikkomuksiin.

Lisäksi hankkeessa vaiettiin todella suuresta koko nettiliikenteen valvonnan ongelmasta. Perustuslaillinen, mutta myös taloudellinen ongelma on pitää jokaista surffaajaa potentiaalisena rikollisena, jonka liikkeet pitää koko ajan rekisteröidä ja väärän liikkeen tapahtuessa heti toimittaa tälle vähintäänkin varoitus.

Kulttuuriministeri Christine Albanel piti edelleen hyvänä asiana, että rikkomusten tekijät saavat huomata, että heidän tekonsa on havaittu - vaikka kolmannesta kerrasta ei seuraisikaan nettisulkua. Hän korosti varoitusten lähettämistä rikkomuksiin syyllistyneille sähköpostitse tai kirjeitse "pedagogisena menettelynä".

Ranskan malli puhuttaa muuallakin

Ranskan hallituksen nettisulkuhankkeesta on tullut puheenaihe koko Euroopassa. Euroopan parlamentti hylkäsi äskettäin esityksen uusiksi telelaiksi, koska esitykseen oli ujutettu mukaan nettisulun käyttö.

Mediateollisuus on eri maissa pannut toivonsa siihen, että Ranskan malli saataisiin siirrettyä muihinkin maihin. Saksan musiikkiteollisuuden liitto on kiittänyt  Ranskan hallitusta päättäväisyydestä ajaa lakinsa joka tapauksessa läpi.

- Perustuslakituomioistuimen päätös ei koskenut lain keskeistä elementtiä, varoitusten lähettämistä tekijänoikeuksien rikkomuksista ja sanktiota, pakotetta niiden huomiotta jättämisestä, siteeraa heise online liiton toiminnanjohtajaa Dieter Gornya.

Saksan nettiyritysten liiton econ kannanoton otsikkona on "Ei vain tekijänoikeuksien haltijoilla, vaan myös internetin käyttäjillä ja operaattoreilla on oikeuksia". eco kiittää siinä Ranskan perustuslakituomioistuinta sen hyvästä päätöksestä.

- Minua ilahduttaa Conseil Constitutionnelin selvät sanat. Ranskan malli ei ole mikään esikuva Saksalle ja Euroopalle, toteaa liiton puheenjohtaja Oliver Süme.

eco varoittaa samalla kuitenkin vastaavien hankkeiden lobbaajista myös Saksassa. Liitto viittaa suoraan musiikkiteollisuuteen ja suosittelee sille piraattien kriminalisoimisen sijaan uusien liiketoiminta- ja hyvitysmallien kehittämistä.

- Musiikkiteollisuuden tulisi lopultakin tunnustaa, että sen hanke saada musiikin myyntikanavat internetissä takaisin hallintaansa valjastamalla operaattorit apulaissheriffeikseen, on ajanut karille.

Jutun kirjoitti: Jussi Tuormaa

Jussi Tuormaa

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (15)

Huono 0
Koko Ranskanpatonkinkien hallituksen olisi syytä erota.
7
Politiikan ensimmäinen sääntö: koskaan ei saa oppia virheistään tai myöntää olevansa väärässä!

Jos ajattelee tätä asiaa suuremmassa mittakaavassa, niin on kyllä hyvin surullista, että Ranska, jossa saivat alkunsa vapaiden länsimaisten oikeusvaltioiden pääperiaatteet, vapaus, veljeys ja tasa-arvo on ajautunut tällaiseen tilanteeseen.

Nykyinen hallitus on valmis heittämään oikeusvaltioiden periaatteet ikkunasta ulos sillä sekunnilla kun mediateollisuuden lobbari ojentaa riittävän suuren setelitukun käteen. En usko että kukaan voi oikeasti väittää edustavansa kansaa kun on mukana luomassa mediateollisuudelle uutta tuomioistuimiakin vahvempaa roolia sen päättämisessä, kuka on syyllistynyt laittomuuksiin ja kuka ei.

Toivonpa vaan että muissakin maissa on vielä oikeusjärjestelmä riittävän vahva, että pystyvät pysäyttämään mediateollisuuden kaikkea oikeudenmukaisuutta vastaan sotivat lait.
Jes
... pitää jokaista surffaajaa potentiaalisena rikollisena, jonka liikkeet pitää koko ajan rekisteröidä...

Tätä mieltä tuntuu olevan jokaikinen kulttuuriministeri. Mikä niitä oikein vaivaa?
Artistin asialla
"Perustuslaillinen, mutta myös taloudellinen ongelma on pitää jokaista surffaajaa potentiaalisena rikollisena,..."

Kyllä tämä peli alkaa olla pelattu, sillä nettioperaattoreita ei tämän jälkeen saa hevillä yhteistyöhön edes varoitusten lähettämiseksi.

Sic transit gloria mundi musiikkiteollisuus, pää on hyvin lähellä käsiänne jos vielä hieman vedätte vai pitäisikö sanoa kiskotte.
J-P Laine
Huono 1
Oikeistohan se siellä taas häärää. Ranskassakin taitaa olla joku oma kehittyvien maakuntien Ranska, joka on lahjonut poliitikkoja oikein urakalla
jmi
Huono 0
... pitää jokaista surffaajaa potentiaalisena rikollisena, jonka liikkeet pitää koko ajan rekisteröidä...
Tätä mieltä tuntuu olevan jokaikinen kulttuuriministeri. Mikä niitä oikein vaivaa?
Sen kun tietäisi. Ja mihin katosi länsimaisen oikeusvaltion "syytön, kunnes toisin todistetaan"-periaate?
Johan nyt on markkinat
Huono 0
Sen kun tietäisi. Ja mihin katosi länsimaisen oikeusvaltion "syytön, kunnes toisin todistetaan"-periaate?

Ranskassa todettiin, että tämä yli 200 vuotta hyvin toiminut periaate ei ole enää tarpeellinen.

Seuraavaksi haastetaan oikeuteen kaikki kansalaiset ja heidän todistettava, etteivät ole koskaan syyllistyneet tekijänoikeusrikkomukseen. Mikäli eivät tähän pysty, määrätään heidät maksamaan korvauksia TO-etujärjestöille.

Seuraavaksi kirjoitetaan peruslaki uudelleen. Tärkeimpänä artiklana siinä tulee olemaan amerikkaisten korporaatioiden oikeus päättää heidän tuotoksiensa kaikkien kopioiden käytöstä. Kaikki muut artiklat tullaan säätämään siten, että ne eivät missään olosuhteessa ole ristiriidassa tämän tärkeimmän, 1. artiklan kanssa.
Joker_
Huono 2
Kuka nyt sammakoiden syöjistä on kiinnostunut. Ai niin nehän voitti viime suuren sodan :)
Suomen ei pitäne ottaa näistä patonginjärsijöistä mitään oppia, niiden viinikin on ihan sitä eli käynyttä ja pahanmakuista vettä.
Aikkis
Huono 0
meille vain syötetään suomessa tällaista roskaa.
purkaa, ennenkuin nielette
Huono 0
Suomen hallituksessa kyse ei ole myöntämisestä, sillä kyseiset typerykset eivät edes tajua mitä tyhmää tuli tehtyä Suomen nettisulkulaissa. Säälittävää.
Suomalaiset ovat typerä kansa
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia

11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.

.