Pirate Bayn Ipredator avautui beta-versiona
16.6.2009 09:01 Pirate Bayn anonyymiin verkkosurffailuun tarkoitettu Ipredator-palvelu on avautunut beta-testiin. Beta-testaamaan pääsi vain 3000 ensimmäistä ilmoittautujaa.
Torrent-sivusto Pirate Bayn Ipredator-palvelun piti alunperin avautua jo huhtikuun alussa.
Samana päivänä Ruotsissa astui voimaan IPRED-säädös (Intellectual Property Rights Enforcement Directive), mikä antaa tekijänoikeuksien omistajille mahdollisuuden oikeuden päätöksellä vaatia nettioperaattoreilta tietoja henkilöistä, joiden epäillään laittomasti välittäneen tekijänoikeudellisesti suojattuja sisältöjä.
Ipredatorin tarkoituksena on pyyhkiä kaikki tiedot, joista voi päätellä verkkosurffaajan henkilöllisyyden. Palvelun hinnaksi Pirate Bay ilmoittaa viisi euroa kuussa.
Nytkin palvelu on julkaistu vasta beta-testiin, johon on sähköpostilla kutsuttu vain 3000 ensimmäistä Ipredatorin verkkosivulla ennakkoilmoittautunutta. Kaikkiaan ilmoittautuneita on jo noin 180 000.
Pirate Bayn blogin mukaan Ipredator-palvelussa on edelleen pieniä teknisiä ongelmia, ja lisää väkeä kutsutaan, kun ne on ratkaistu.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (23)
Eikö edellinen kommentti juuri todistanut päinvastaista?
Kielen tehtävänä on välittää viesti muille sitä osaaville. Väärin kirjoitettua kieltä on vaikeampi ymmärtää tai vähintään sen lukeminen käy hitaammin. Tämän vuoksi ainakin ammattitoimittajien kannattaisi satsata nopeuden lisäksi myös hyvään kirjoitettuun kieleen.
Nyt kilahtaa jo 15000e joka kuukausi tuosta, saati sitten kun tulee tuo 200000 käyttäjää. Miltsi kuukaudessa on aika hyvä tulonlähde, saavat lisäaikaa ostettua oikeudenkäynneissä :D
Sähköpostin osalta anonymiteetti paranee osittain, mutta ei yhtä paljon kuin esim. surffailun/BitTorrentin osalta. Sähköpostissa on kuitenkin vastaanottajan/lähettäjän sähköpostiosoite, jonka perusteella voidaan tunnistaa viestinnän osapuolet.
Ylläoleva pätee siinä tapauksessa (FRA-vakoiluun), että IPREDatorin VPN-palvelimet ovat Ruotsissa.
FRA:n pääasiallisena tarkoituksena on rakentaa sosiogrammeja nettiliikenteen perusteella. Siihen VPN-tunnelointi (myös Ruotsin sisällä) puree hyvin, kunhan viestin sisällössä itsessään ei ole mitään muuta, jonka perusteella osapuolia voidaan tunnistaa (vrt. sähköposti).
Erityisen tehokasta tämä anonymisointi on to-mafian vakoilua vastaan, koska he pyrkivät identifioimaan käyttäjän puhtaasti IP-osoitteen perusteella. Torrent-liikenteessä kun ei hirveästi muuta tunnistetietoa ole.
Nyt kilahtaa jo 15000e joka kuukausi tuosta, saati sitten kun tulee tuo 200000 käyttäjää. Miltsi kuukaudessa on aika hyvä tulonlähde, saavat lisäaikaa ostettua oikeudenkäynneissä :D
Juu ei kilahda. Olen itse mukana betatestauksessa, ei maksa mitään. Harvemminpa betatestaus mitään maksaa.