Luottokunta sulkee 4000 korttia vuodessa epäilyttävän käytöksen vuoksi
23.7.2009 16:13 Luottokorttiyhtiö Luottokunnan tietojärjestelmä seuraa, miten ja missä luottokortteja käytetään. Jos kortin käyttöpaikka yhtäkkiä vaihtuu Kuopiosta Kiinaan, järjestelmä hälyttää siitä. Luottokunta voi sulkea kortin.
Luottokunnan virkailijat reagoivat järjestelmän hälytykseen soittamalla kortin haltijalle. Jos haltijaa ei saada kiinni, kortti suljetaan.
Ylen uutiset kertoo näin käyneen muun muassa helsinkiläisnaiselle, joka oli lomamatkalla Hongkongissa. Luottokortti suljettiin ja seuraavan kerran nainen sai tietoa luottokortistaan loman jälkeen kotiosoitteeseen lähetetystä kirjeestä.
Myös Yhdysvalloissa matkustaneiden työmatkalaisten luottokortteja on suljettu heitä tavoittamatta.
Luottokunnan osastonjohtaja Henry Kylänlahti sanoo, että Luottokunnalla oli tällaisia ennakoivia turvallisuussulkuja viime vuonna lähes 4 000 kappaletta. Syy voi olla esimerkiksi se, että jossain päin maailmaa on tapahtunut tietomurto ja on oletettavaa, että kortin tiedot ovat joutuneet vääriin käsiin.
Kylänlahden mukaan yhtiön on tarkoitus ottaa käyttöön puhelimen ja kirjeen lisäksi muita viestintävälineitä.
Jokohan sana tekstiviesteistä on kiirinyt Luottokuntaan asti?
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
7 miljoonaa katsojaa nähnyt “huumatun” pikkupojan YouTubessa
10.02.2009 Seitsenvuotiaasta pojasta tuli äkkiä YouTuben tähti, kun isä kuvasi pojan hammaslääkärikäynnin jälkeen.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (31)
Tämä on ihan hyvä, että kantavat huolta ja tarkkailevat kortin käyttöä. Siinä vaiheessa kun varas vie sinulta oman korttisi olet tästä kiitollinen.
Itse en näe minkäänlaista ongelmaa siinä, että luottokunta soittaisi minulle jos epäilisi että korttini on varastettu. Minusta se on win/win tilanne meille molemmille.
Samat säännöt väärinkäytösten varalta pätevät sekä Amexilla, että luottokunnan visoissa. Vai mitä tarkoitit? Ainakin itse osaan pitää korteistani sen verran huolta, että huomaan kyllä, jos ne lompakostani puuttuvat.
Sellaista skenaariota en haluaisi koskaan kokea, että olen matkalla ja huomaan luottokunnan sulkeneen korttini vain siksi, että heistä tuntui siltä. Näin on käynyt tutuille - ja ilman, että kukaan heille mitään ilmoitti. Siinähän teet bisnes/lomamatkaasi ilman minkäänlaista rahaa.
LOL. Mitä tapahtuu kun Visasi varastetaan ja sillä höylätään tuhansien eurojen edestä? Onko sinulla koskaan ollut luottokorttia? :D
Ihan toinen juttu on, että esimerkiksi Kiinassa tuskin haluat vastata oudosta numerosta tulevaan puheluun. Vastaanottomaksut kun ei ole ihan pieniä ja 90% oudosta numerosta kaupitellaan lehtiä tai liittymiä.
Eli pitäisi tallentaa myös luottokunnan numero puhelimeen ja toivoa, että puhelinsysteemit välittää soittajan numeron, josta tietää, että kannattaa maksaa muutama euro puheluun vastaamisesta.
Ne tekstiviestitkin kulkee, jos kulkee, ja joskus päivien viiveellä. Eli esim Kiinassa reissaavaa ei välttämättä tavoita tekstareilla yhdellä yrityksellä. Yleensä sentään muutamalla viestillä päivän sisällä.
Omalla kohdallani nettiostoksissa pari vuotta käytetyn Visan numero päätyi lopulta rikollisiin käsiin ja kun yksi päivä nettipankin tapahtumissa bongasin yhden dollarin mystisen maksun (ilmeisesti testasivat kortin toimivuutta) niin jo seuraavana päivänä soittivat Luottokunnalta notta moinen on havaittu.
Ei siinä mitään, kortti samoin tein sulki ja uusi tilalle mutta soittivat siis perään ja nopeasti soittivatkin. Itse olin tuon sattumalta havainnut puolta päivää ennen mutta Luottokunta reagoi ensin. Kannattaa varmaan sinne olla yhteydessä, jos et ole alunperin viitsinyt numeroasi korttia hakiessa kertoa - kannattaa.
Hmm, eihän sitä korttia fyysisesti tarvitse rikollisella olla käyttäänseen sitä "omiin" ostoihin, riittää että on tarvittavat tiedot.