Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kritiikkiä myös Venäjää kohtaan

Saksa syyttää Kiinaa yritysvakoilusta netissä

Kuva: Niko Jylhä

24.7.2009 10:38 Baden-Württembergin osavaltion tiedusteluasiantuntijan mukaan Kiina käyttää "hienostuneita menetelmiä" saksalaisyritysten salaisuuksien urkkimiseen. Keinovalikoimaan kuuluu myös internet.

Tiedusteluasiantuntija Walter Opfermannin mukaan miljoonia tiedusteluagentteja työllistävän Kiinan menetelmistä on tullut "äärimmäisen hienostuneita", sanomalehti Guardian kertoo.

Opfermannin mukaan Kiina pystyy jo "sabotoimaan isoja osia infrastruktuurista", kuten Saksan sähköverkkoa.

Kiinan ohella myös Venäjä hallitsee internetin käyttämisen tiedustelutoimintaan. Opfermann arvioi Venäjän säästävän miljardeja tutkimus- ja kehityspanostuksissa käyttämällä hyväkseen saksalaisyritysten tietotaitoa.

Vaikka Kiinalla ja Venäjällä on käytössään perinteisiä tiedustelumenetelmiä, vakoilu kasvaa etenkin internetissä. Opfermannin mukaan vakoilua suoritetaan esimerkiksi sähköpostin avulla leviävillä troijalaisilla.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Huono 0
Äh, onko vain idän harjoittama vakoilu uutisen arvoinen. Entä USA:n maailman laajin vakoiluverkosto, takaportit, rajalla tapahtuva läppäreiden kopiointi/takavarikointi...? Ehkä tämä on saksalaisille jokin perusnormi (samalla puolellahan tässä ollaan...), joka otetaan tyynesti hävikissä huomioon.
Mitä Ruotsi vakoilee?
Huono 1
Äh, onko vain idän harjoittama vakoilu uutisen arvoinen. Entä USA:n maailman laajin vakoiluverkosto, takaportit, rajalla tapahtuva läppäreiden kopiointi/takavarikointi...? Ehkä tämä on saksalaisille jokin perusnormi (samalla puolellahan tässä ollaan...), joka otetaan tyynesti hävikissä huomioon.

Aiheeseen liittyviä uutisia
Aiemmat

* FBI:n vakoiluohjelman saloja tuli julkisuuteen 20.4.2009
* Brittien vakoiluyksikkö haluaa oikean Q:n 18.4.2009
* EU haastaa Britannian oikeuteen nettivakoilusta 15.4.2009
* Krakkerit pääsivät Yhdysvaltain sähköverkkoon 8.4.2009
* Norjalaisten osaaminen kiehtoo nettivakoilijoita 18.7.2006

Yksi silmä
Huono 0
lol... "miljoonia tiedusteluagentteja työllistävä.." Meinaako tuo että Kiinan valtio on palkannut esim. 5 miljoonaa ihmistä urkkimaan tietoja???

Hehe.. Olkoot kyseessä vaikka Kiina, mutta nyt meni kyllä vähän liiottelun puolelle..
Mistä hatusta nuo luvut oikein vedetään?
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia

27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.

.