Ohjelmisto pistää roskapostin lähettäjät kiinni

Kuva: Niko Jylhä
13.8.2009 13:32 Kolme Microsoftin tutkijaa on kehittänyt ohjelman, jonka avulla voidaan nykyistä helpommin jäljittää roskapostin lähettäjiä ja palvelunestohyökkäysten tekijöitä.
Prototyyppiasteella oleva HostTracker-ohjelma ei selvitä sentään verkkohyökkääjien henkilöllisyyttä, mutta se pystyy selvittämään, miltä verkkopalvelimilta hyökkäykset ovat lähtöisin.
Ohjelmaa laatiessaan Microsoftin tutkijat Yinglian Xie, Fang Hu ja Martin Abadi analysoivat noin kuukauden verran suuren sähköpostipalvelun liikennettä selvittääkseen roskapostin lähettäjät. Aineistossa oli 550 eri käyttäjätunnusta, 220 miljoonaa ip-osoitetta sekä lukemattomia aikatietoja esimerkiksi sähköpostitileille kirjautumisista ja viestien lähettämisistä.
Viestien alkuperää jäljitettiin muun muassa tutkimalla eri käyttäjätunnuksia sekä verkkopalvelimia, joiden kautta käyttäjät ovat kirjautuneet sähköpostitililleen. Aineistosta etsittiin ristiriitoja, esimerkiksi samasta ip-osoitteesta yhtä aikaa tulevia käyttäjiä tai käyttäjiä, joka näyttivät käyttävän useita sähköpostitilejä samanaikaisesti.
HostTracker pystyy selvittämään liikenteen alkuperän tietyille verkon proxy-palvelimille asti, joista liikenne oli peräisin.
Tekniikalla voidaan löytää paljon verkkoliikennettä aiheuttavia bottiverkkoja, joita käytetään esimerkiksi palvelunestohyökkäyksissä ja roskapostikampanjoissa, kertoo Technology Review -lehti.
Tutkijat kehittivät myös keinon, jolla voidaan automaattisesti estää liikenne verkon ip-osoitteesta, josta tulee suuria määriä haitallista liikennettä.
Tutkijat esittelevät ratkaisunsa ensi viikolla Barcelonassa pidettävässä SIGCOMM 2009 -tietoliikennetapahtumassa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
Johtaminen on palveluammatti
27.05.2009 Johtamisen kehittämisestä puhutaan paljon ja syystä. Monessa it-yrityksessä ajatellaan, että johtamisessa on käytössä modernit mallit, mutta silti pinnan alla pysyvät lujasti sata vuotta vanhat opit.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (10)
Sääli, ettei sähköposteihin aikanaan saatu säädettyä&rakennettua mitään maksua jonka kerääminen olisi onnistunut hyvin. Eurosentin maksu per posti ei tuntuisi normikäyttäjällä missään, mutta tekisi suurimman osan roskapostittamisesta täysin kannattamattomaksi. Liian moni kysymysmerkki vain nousi pintaan: mitä tehdä jos kone joutuu bottiverkkoon ja spämmää viestejä sinun tietämättäsi etc.
Tuollainen tehokkaampi mustalistaus olisi todellakin tervetullutta.
Heh, ja mikä tahansa muu firma... ei pelottaisi yhtään ? :D
- estetään pääsy muille kuin operaattorin SMTP-palvelimelle (Suomessa taitaa melkolailla kaikilla olla toteutettuna, hyvä)
- asetetaan postipalvelimeen hidastustoiminto, joka hidastaa viestien vastaanottoa määrän mukaan
Tällöin ei olisi mahdollista lähettää järkyttävää määrää sontaa yhdestä koneesta ja bottiverkkojenkin tuhot pienenisivät kun ei pystyisikään lähettämään niin suurta määrää roskaa.
Muitakin ratkaisuja olisi, mutta eipä se paljoa auta jos tietyt maat eivät välitä toimia yhteisen hyvän nimeen.
- asetetaan postipalvelimeen hidastustoiminto, joka hidastaa viestien vastaanottoa määrän mukaan
Samalla myös viedään idea mm. yritysten omista sähköpostipalveluista, kolmannen osapuolen sähköpostipalveluista (esmes gmail) ja kaikki sähkäöpostit olisi joko muotoa @pp.inet.fi /@elisa.fi / @kolumbus.fi (tokin rahalla tuohonkin saisi muutosta, mutta). Saati sitten jos joku noheva päättäisi suunnatan palvelunestohyökkäyksen tuota palveluntarjoajan smtp palvelinta vastaan...
Tuosta hidastamisesta puolestaan kysäisen että mikä onkaan koko sähköpostin idea? - Nopeus.
No eihän se nyt ihan sitä tarkoita. Esimerkiksi valtaosalla tuntemistani yrityksistä on tuollainen esto käytössä (eli smtp liikenne on sallittu vain yrityksen sähköpostipalvelimille). Tämä estää/vaikeuttaa bottiverkkoon kuuluvan koneen smtp lähetystä huomattavasti ja haittaohjelman havaitsemisessa. Mikäli tuollainen esto olisi myös kaikilla Internet-yhteyksiä tarjoavilla operaattoreilla, niin väitän että meillä ei olisi mitään roskapostiongelmaa !
Heh, ja mikä tahansa muu firma... ei pelottaisi yhtään ? :D
Omenaporukat olisivat varmaan vain innoissaan joa Apple blokkaisi heitä internetistä..