Trend Micro parjaa Applen haittaohjelmien torjuntaa

Kuva: Ruutukaappaus
28.8.2009 10:26 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmän tuore Snow Leopard -versio havaitsee kaksi haittaohjelmaa. Kumpikaan niistä ei ole kovin tuore, mutta päivitykset ovat mahdollisia. Tietoturvayhtiö Trend Micro parjaa Applen tekniikkaa.
Tietoturvayhtiö Symantecin RSPlug.a -nimellä kutsuma troijalainen löytyi jo lokakuussa 2007. Haittaohjelmaa levitettiin pornosivustojen kautta, ja koneelle asentamisen jälkeen se ohjasi nettiselaimen mahdollisesti haitallisille sivustoille.
Sen sijaan Iservice-troijalainen on tuoreempi. Se levisi alkuvuodesta Applen iWork '09 -ohjelmien piraattiversioiden mukana.
– Vaikka mikä tahansa Applen yritys pitää käyttäjäkuntansa turvassa, Snow Leopardin uusi haittaohjelmat havaitseva tekniikka on ainoastaan alkeellinen, sanoo tietoturvayhtiö Trend Micron asiantuntija Rik Ferguson.
Snow Leopard tutkii Safari-selaimella, sähköpostilla ja iChat-sovelluksella ladatut ohjelmat. Haittaohjelman havaitessaan ohjelma näyttää varoituksen, jossa käyttäjää kehoitetaan poistamaan tiedosto eikä avaamaan sitä, kertoo NetworkWorld -lehti.
Trend Micron epäilee, ettei Apple päivitä Mac-koneisiin tietoja uusista haittaohjelmista tarpeeksi usein.
Snow Leopard on ensimmäinen Applen käyttöjärjestelmä, joka tutkii koneelle ladatut tiedostot haittaohjelmien varalta. Aiemmat versiot ovat vain yleisesti varoittaneet käynnistettäessä netistä ladattuja ohjelmia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Johtaminen on palveluammatti
27.05.2009 Johtamisen kehittämisestä puhutaan paljon ja syystä. Monessa it-yrityksessä ajatellaan, että johtamisessa on käytössä modernit mallit, mutta silti pinnan alla pysyvät lujasti sata vuotta vanhat opit.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (37)
Mistä työkalut poistoon jos pelkkä tiedoston deletointi ei riitä?
Puhdistus?
Karanteeni?
Tarpeeton yritys.
Parempi olla ilman.
Miten voidaan saada aikaiseksi laajempi tietokanta troijalaisista kun niitä ei ole enempää ollut? Ja jos järjestelmä tunnistaa, torjuu ja käskee käyttäjää olla asentamatta haitallista materiaalia, niin mikä voisi olla sen tehokkaampaa. Saa olla aika tyhmä käyttäjä jos ei ymmärrä olla siinä vaiheessa asentamatta ohjelmaa.
Opimme myös sen, että ei kannata luottaa piraatteihin eikä pornoon.
Onhan se vaikeaa löytää väkisin bisnestä sieltä mistä sellaista ei löydy. Rik Fergusonin komentit ovat kyllä niin tyhjentäviä.
"Trend Micron epäilee, ettei Apple päivitä Mac-koneisiin tietoja uusista haittaohjelmista tarpeeksi usein."
Siinähän epäilee, mutta kyllä se sitten nähdään. Ja miksi tuoda jäjestelmään jotain sellaista mitä se ei kaipaa?
Ei siellä Applen päässä mitään ihan idiootteja olla, että kyllä ne tietää mitä tehdä.
Täysin turvallinen, mikään virus ei tähän pääse ikinä.
Windowsissa ja linuxissa saa koko ajan olla haittaohjelmia poistamassa ja kerneleitä kääntämässä.
Hommaisivat nekin vaan macin ja iphonen niin ei tarvis turhasta maksaa.