Applelta jo tietoturvapäivitys Snow Leopardiin

Kuva: Ruutukaappaus
11.9.2009 10:16 It-yhtiö Apple on julkistanut ensimmäisen tietoturvapäivityksen Snow Leopard -käyttöjärjestelmään vain pari viikkoa sen myynnin alkamisen jälkeen.
Applen julkaisema Mac OS X v10.6.1. -päivitys korjaa useita uudessa Snow Leopardiksi kutsutussa käyttöjärjestelmässä havaittuja pikkuvikoja. Ongelmia on ollut muun muassa dvd-soittimen toiminnassa sekä eräiden 3G-modeemien ja printterien yhdistämisessä. Myös ohjelmien poistaminen Dock-pikavalikosta on toisinaan osoittautunut mahdottomaksi.
Suurimmat moitteet Snow Leopard on saanut siitä, että sen mukana tulee vanha versio Adoben Flash Player -ohjelmasta, josta on löytynyt tietoturva-aukko. Uudemman ja turvallisemman version on voinut hakea Adoben sivuilta, mutta se tulee nyt myös Applen päivityksen mukana.
Snow Leopardin päivityksen saa joko Applen Mac-koneiden update-toiminnon kautta, tai Applen sivuilta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Johtaminen on palveluammatti
27.05.2009 Johtamisen kehittämisestä puhutaan paljon ja syystä. Monessa it-yrityksessä ajatellaan, että johtamisessa on käytössä modernit mallit, mutta silti pinnan alla pysyvät lujasti sata vuotta vanhat opit.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (27)
kuulostaa pikkuvialta mainostoimiston IT-tuessa tai printterissä.
Tämäkin osuin niin hyvin omaan nilkkaan, lumileoparpissahan juuri mainostettiin miten printteriajureita voi ladata netistä automaattisesti jne. Eipä paljoa auttanut...
Tai käyttiksessä?
Itselläni ongelmia ollut ainakin automaattisen verkon kanssa (airport ei mene päälle/pois)
Millainen Apple Fanboy -toimisto ottaa heti julkaisun jälkeen käyttöön uuden käyttöjärjestelmäversion? Eikö kannattaisi odottaa kriittisissä järjestelmissä uuden järjestelmän lastentautien poistumista?
Niin, tuo SL päivitys korjasi pätkivän DVD soittimen, onneksi jotain hyvää tällekin päivälle.
Taidan lähetee kaljalle ja viikonlopun viettoon, turha tässä on puhelimella mitään yrittää hoidella. Jurppii, jurppii...