Edes F-Securen Hyppönen itse ei tajua Twitter-sulkuaan

Kuva: Sirpa Räihä/HS
9.10.2009 09:42 Edes F-Securen tietoturva-asiantuntija Mikko Hyppönen ei tiedä, miksi mikroblogipalvelu Twitter sulki hänet palvelusta maanantaina. Twitter ilmoitti syyksi tilillä havaitun "oudon toiminnan". Perjantaiaamupäivän aikana Twitter avasi jälleen Hyppösen sivun.
Tietoturva-asiantuntija Mikko Hyppönen ihmettelee F-Securen blogissa, miksi suosittu mikroblogipalvelu Twitter yllättäen sulki hänen tilinsä viime maanantaina.
Perjantai-aamupäivän aikana Hyppösen Twitter-sivu on jälleen päässyt pannasta, ja hänen viestinsä löytyvät taas palvelusta.
Hyppönen ei saanut palvelun ylläpitäjiltä vastausta lähettämiinsä tiedusteluihin.
Hyppönen on pitkään lähettänyt viestejään Twitteriin, mutta yllättäen tiistaina hänen Twitter-sivunsa osoitteessa twitter.com/mikkohypponen ei enää auennut vierailijoille.
Liikenne ohjautui sen sijaan Twitter-palvelun sivulle, jonka mukaan tili on suljettu oudon toiminnan takia. Hyppönen itse saa kirjautuessaan ilmoituksen, että hänen Twitter-tiliään tutkitaan.
Tietoturvagurun mukaan hänen tiliään ei ole hakkeroitu, joten kukaan muu ei ole voinut käyttää sitä haitallisiin tarkoituksiin.
– Rakas Twitter, johtuuko se jostain mitä sanoin?, hän ihmettelee.
Hyppönen on kuitenkin ottanut säännöllisesti kopiot viesteistään. F-Securen blogissa voikin nyt äänestää, mikä hänen kymmenestä viimeisimmästä Twitter-viestistään on mahdollisesti suututtanut mikroblogin ylläpiton.
(Päivitys: Hyppösen Twitter-tili on jälleen avattu)
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (16)
Esiin tulee pipopäinen Hyppönen ja sivun täydeltä tweettejä.
Esiin tulee pipopäinen Hyppönen ja sivun täydeltä tweettejä.
Niin näkyy toimivan. Mikähän oli uutisen pointti?
Olisiko kyseessä se mikä oli hänen viimeisin viestinsä, eli kukaan ei saa arvostella NSA:ta?
Näin lukisin rivien välistä, että "setä-samulia" ei saa millään tavalla morkata, sen jälkeen "setä-samuli" ajaa mandaatillaan kaiken internetissä olevan ylitse??
Minkä me sille voimme jos NSA ei ole hoitanut tietoturva-asioitaan kuntoon.
Taidan minäkin olla heidän hampaissaan, kohta on mustahattuiset oven takana ja sen jälkeen olen Quantamossa/Puolassa "lomalla"