Työnhakijat paljastavat itsestään liikaa netissä

Kuva: Jarkko Sirkiä
4.11.2009 06:29 Työ- ja elinkeinotoimiston verkkopalvelussa työtä hakevien tiedot ovat vapaasti kaikkien selattavissa. Tarkat yhteystietonsa antaneet työnhakijat altistuvat palvelun kautta identiteettivarkauksille.
Suomen Työ- ja elinkeinotoimistojen CV-netti palvelusta löytyy lukuisia työnhakijoita, jotka ovat ilmoittaneet palveluun koko nimensä, syntymäaikansa puhelinnumeronsa, kotiosoitteensa ja sähköpostiosoitteensa.
Verkkorikolliset metsästävät muun muassa näitä tietoja useista nettipalveluista. Taustatietoja käytetään identiteettivarkauksissa, joissa rikolliset tekevät henkilön nimissä ostoksia, avaavat puhelinliittymiä, luotto-korttitilejä tai liittyvät maksullisiin verkkopalveluihin. Uhri saattaa huomata rikoksen vasta kun laskut alkavat saapua.
Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio varoittaa, ettei pieni kielialue enää suojele suomalaisia identiteettivarkauksilta.
– Mittausten mukaan suomalainen nettiympäristö on maailman turvallisin, mutta rikollisuus on kansainvälistymässä, Aarnio sanoo.
– Tämäkään kansa ei voi tuudittautua kielimuurin taakse.
Saksassa nousi kohu, kun paljastui, että paikallisen työvoimaviranomaisen Jobbörse-työnvälityspalvelussa ei varmisteta mitenkään palveluun työnantajaksi ilmoittautuneiden yritysten taustoja. Käytännössä kuka tahansa pystyy rekisteröitymään palveluun työnantajana, etsimään työnhakijoiden yhteystietoja, ja pyytämään lisätietoja esimerkiksi ilmoittamalla olemattomasta työpaikasta.
Sanomalehti Süddeutche Zeitungin mukaan.Saksan tietoturvasta vastaava viranomainen Peter Schaar on vaatinut palvelun sulkemista. Työvoimaviranomaisten mukaan vähentämällä valvontaa ja tarkastuksia haluttiin tehdä palvelusta yksinkertainen, ja tehdä työnhakijoiden löytämisestä helpompaa.
Suomen työvoimaviranomaisten palvelu on kuitenkin vielä tätäkin avoimempi, sillä kuka tahansa pääsee selaamaan tietoja ilman minkäänlaista rekisteröitymistä.
Huijattujen asemaa Suomessa heikentää sekin, ettei identiteettivarkaus ole Suomessa rikos. Asiaa kuitenkin pohditaan parhaillaan sisäministeriön alaisessa työryhmässä.
– Olen ymmärtänyt, että vaaleanvihreätä valoa identiteettivarkauksien kriminalisointiin on näytetty, Aarnio sanoo.
Verkkoon vain
välttämätön
CV-netissä ilmoittavat työnhakijat saavat itse päättää, mitä tietoja julkaisevat työnvälityspalvelussa. Aarnio suosittelee käyttämään tervettä järkeä yhteys- ja muiden tietojen julkaisussa.
– Jutun idea on tietenkin, että työnhakijoihin saadaan yhteys. Silloin on kunkin mietittävä, mikä on paras yhteystapa, Aarnio sanoo.
– Katusosoitteen kanssa riittää, jos ilmoittaa kotikunnan. CV-pankissa työnhakijoiden kannattaa pysyttäytyä tiukasti työelämään liittyvissä asioissa.
Varsinkaan tilinumeroita tai henkilötunnusta ei pidä julkiseen verkkoon laittaa, mutta myös osoite- ja muut taustatiedot voivat joskus riittää aineistoksi huijareille, jotka onnistuvat niiden avulla kalastelemaan luottamuksellisempia tietoja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (32)
Vouhottaisitte joskus siitä.
On kuvaavaa, että työnantajan oikeudet digitaalisessa maailmassa on paalutettu lex Nokialla, mutta kansalaisen oikeuksien turvaamisesta vasta keskustellaan; ikään kuin identiteettivarkaus olisi uusi asia?
Itse olen saanut työtä CV-netin kautta, joten sikäli vain positiivisia kokemuksia ko. palvelusta.
Onkohan työkkäri tietoinen, että heidän järjestelmän kautta voi etsiä myös pimeetä työvoimaa?
Eli saako toisen nimissä todellakin tilata puhelinliittymiä ja tavaraa ilman että tulee tuomio ja maksaako tuo "epäuhri" sitten kulut?
Voinko lainata jonkun puhelinta kadulla ja ostaa elokuvaliput ja viisi pizzaa ilman että syyllistyn mihinkään?
Mikä itse asiassa on identitettivarkaus? Sehän tarkoittaa sitä, että käyttää toisen henkilön tietoja petoksen apuvälineenä. Petoshan on jo sinällään rikos.