Nettiyhteyksiä poikki verkkopankkipetoksen takia
25.11.2009 09:52 Kansallinen tietoturvaviranomainen Cert-fi on ottanut uudet keinot käyttöön rajoittaakseen Zlob-haittaohjelman toimintaa Suomessa. Tiedossa on lähes kaksituhatta saastunutta tietokonetta.
Viestintävirasto kertoo kehottaneensa ensimmäistä kertaa teleyrityksiä ryhtymään uudistetun sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaisiin toimenpiteisiin suomalaisten verkkopankkien käyttäjien suojelemiseksi.
Yhdysvaltalainen verkko-operaattori on ollut toistuvasti osallisena verkkopankkien käyttäjiin kohdistuneissa verkkourkinta- ja petostapauksissa Zlob-haittaohjelman avulla.
Eri suomalaiset teleyritykset ovat aloittaneet runkoverkon tasolla tietoliikenteen tarkkailun tai estämisen rikollisiin operaattoreihin päin. Se puolestaan näkyy saastuneessa tietokoneessa internet-yhteyden pimenemisenä. Kysymys ei ole siitä, että operaattorit olisivat menneet katkaisemaan loppukäyttäjän nettiyhteyksiä yksintein, Viestintävirastoon kuuluva Cert-fi-tietoturvayksikkö huomauttaa.
Vajaat 2000
saastumista
Jenkkioperaattorin sulkemista on Viestintävirastossa toivottu jo vuosikausia. Viraston arvion mukaan kyseinen operaattori aiheuttaa konkreettisen uhkan internetin turvallisuudelle yleensä ja nyt Suomelle erityisesti.
Virasto on viime päivinä vastaanottamiensa ilmoitusten perusteella arvioinut, että Zlob-nimellä tunnetusta haittaohjelmasta vastuussa olevat toimijat ovat aktivoituneet tavoittelemaan myös suomalaisten verkkopankkien käyttäjien tietoja. Tiedossa on tapaus, missä rikolliset olivat suomalaisen verkkopankin kintereillä.
Suomalaisista verkoista on tavattu vajaat kaksituhatta kuvatun haittaohjelman saastuttamaa konetta. Rahaa ei ole onnistuttu vielä varastamaan. Cert-fi korostaakin, että sillä ei ole olemassa euromääräistä puuttumiskynnystä. Jo petoksen valmistelu riittää perusteeksi toimenpiteisiin.
Zlob ohjaa vaaralliselle
verkkosivulle
Haittaohjelma vaihtaa saastuttamansa työaseman verkkoasetuksia ja ohjaa rikollisen kannalta kiinnostavan liikenteen, kuten verkkopankkiliikenteen, väärennetylle internet-sivustolle.
Tapaukseen kytkeytyy yhdysvaltalaisia verkko-operaattoreita, joiden tietoturvaa vaarantavaan toimintaan Viestintävirasto on kiinnittänyt huomiota jo aiemmin. Tapausten yhteydessä esiin nousseita operaattoreita ovat muun muassa "Internet Path, Inc.", "Carrier Net", "Cernel", "UkrTeleGroup" ja "Intercage".
Viestintävirasto pystyi pyytämään teleyrityksiä toimenpiteisiin kesällä voimaan astuneen lakimuutoksen avulla. Suojattavana etuna pidetään nyt myös tietoyhteiskuntapalveluja, kuten verkkopankkitoimintaa, kun aikaisemmin puhuttiin laajemmin verkon hyvinvoinnista. Eikä ollut nähtävissä, että uusin Zlob-tapaus olisi välittömästi uhannut koko verkon toimintaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Donen tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut
11.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin tytäryhtiö, puhelinpalveluyritys Midas Touch aloittaa yt-neuvottelut, joilla varaudutaan enintään 200 työntekijän lomauttamiseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (4)
Jos noita saadaan sammumaan, veikkaan että samalla hiipuu roskapostivirtakin...
Toivottavasti tässä joukossa riittää vapaan sanan puolustajia nyt ja tulevaisuudessa että ei tapahdu ylilyöntejä siitä mitä suodatetaan. Kiinan malli kun on hyvä esimerkki.