Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Teleyhtiöiden varoitettava asiakkaitaan Ruotsin tiedustelusta

27.11.2009 16:38 Ruotsin armeijan FRA-yksikkö aloittaa joulukuun alusta Ruotsin kautta kulkevan teleliikenteen seurannan. Viestintävirasto muistuttaa teleoperaattoreita, että niiden on kerrottava asiakkailleen palveluihinsa kohdistuvista tietoturvauhista.

Ruotsin puolustusvoimien FRA-radiolaitos voi joulukuun alusta alkaen seurata maanpuolustustarkoituksessa Suomesta Ruotsin kautta ulkomaille suuntautuvaa sähköistä viestintää.

Viestintävirasto muistuttaa teleyrityksiä, että niillä on velvollisuus ilmoittaa asiakkailleen ja Viestintävirastolle palveluihinsa kohdistuvista tietoturvauhkista.

Merkittävä osa Suomesta ulkomaille menevästä tietoliikenteestä kulkee Ruotsin kautta.

Viestintäviraston uudistetussa määräyksessä korostetaan erityisesti teleyritysten velvollisuutta tiedottaa asiakkailleen ulkomailla toteutettaviin, suomalaisille asiakkaille tarjottaviin palveluihin kohdistuvista tietoturvauhkista. Tiedotusvelvollisuus perustuu sähköisen viestinnän tietosuojalakiin.

Viestintävirasto muistuttaa tiedotteessaan myös, että teleyritysten on toteutettava palvelunsa tietoturvallisesti. Jos teleyritys ei pysty toteuttamaan palvelua ilman tietoturvaan kohdistuvaa uhkaa, on teleyrityksen ilmoitettava uhkista asiakkailleen ja Viestintävirastoon.

Ilmoitukset antavat asiakkaille mahdollisuuden arvioida, vastaako palvelu heidän omia tietoturvatarpeitaan.

Internetin käyttäjät voivat
suojata viestit

Jokaisen internetin käyttäjän on syytä miettiä, mitä viestintäpalveluja käyttää ja miten niitä suojaa. Suojausta vaativat viestit voi tarvittaessa salata.

Lisätietoja viestinnän suojaamisesta löytyy Viestintäviraston yhdessä alan toimijoiden kanssa julkaisemalta viestinnän suojaamista koskevalta sivustolta www.ficora.fi/viestinsuojaus.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (21)

Huono 0
Nyt sitten kirjoittelemaan "mielenkiintoisia maileja" jossa sopivia sanoja mukana... saavat fra:n henkilöstö töitä...
JiiHaad
Huono 0
Tämä viesti voisi olla terroristien kirjoittama pommiuhkaus, mutta tämä on vain kokeilu terroristi- ja piratismisuodatuksen toimivuudesta. Kiitos Ruotsille tästä mahtavasta pommiuhka-suodatuksesta, joka vetää vertoja jo Suomen lapsiporno-suodatukselle. Tämänkin viestin jälkeen joku käy lataamassa Abban uusimman kokoelmalevyn ja sekin liikenne tallentuu Ruotsiin, jossa se saatetaan käydä läpi ja lähettää kirjettä piraatille.
Terrorist, bomb, childporn and piracy named!
Huono 0
Uutisessa unohtuu, että Iso-Britannia ja USA ovat vakoilleet kaikkea euroopasta käsiin saamaansa sähköistä viestintää valtaisalla organisaatiolla jo noin vuosikymmenen.

Tämä ilmeisen tuottavaksi ja tarpeelliseksi koettu järjestelmä on omalta osaltaan ollut johtamassa salaamisen kriminalisointiin. Ajatuksena on, että olet konna jos haittaat Echelonin toimintaa.
Suomessakin salausalgoritmejä valmistava yritys joutui kaikessa hiljaisuudessa lopettamaan toimintansa USA:n painostuksesta.

Uusin ulottuvuus Echelonin toiminnassa voi olla tunnetuin yhteisöpalvelu. Yksittäisen viestin merkitystä tulkittaessa on erinomaisen tärkeää tietää henkilöstä enemmän. Ystäväverkostot, valokuvat, ajatukset jne. Jos tälläistä palvelua ei olisi, sellainen pitäisi keksiä.

Echeloniin verratuna länsinaapurimme toiminta on mitätöntä näpertelyä.
Karva
Huono 0
Nyt sitten kirjoittelemaan "mielenkiintoisia maileja" jossa sopivia sanoja mukana... saavat fra:n henkilöstö töitä...

Ainakin Echolinin toimintaa on mitattu tällä menetelmällä. Eräs lapsi uhkasi leikillään Yrjänä Puskan henkeä sähköpostiviestissä. Suomen yhteydet Atlanttin yli katkaistiin välittömästi, ja poliisi oli retuuttamassa lasta kotoaan kuulusteluun alle puolessa tunnissa.
Karva
Huono 0
Suojaaminen aiheuttaa myös ongelmia.

Suojasin kiintolevyni hyvällä salauksella ja liikenteeni käyttämällä Tor-verkkoa. Nyt koneet ja kaikki varmuuskopiot kameran muistikortteja myöten ovat olleet poliisilla takavarikossa jo puolitoista vuotta. Eikä loppua näy.
Arska
Huono 0
Toistaiseksi ei yksikään suomalainen operaattori ole lisännyt varoitusta sivuilleen! Eli ei taida Viestintäviraston alias Ficoran muistutus operaattoreille olla mennyt perille.
ei löydy varoituksia
Huono 0
Nyt sitten kirjoittelemaan "mielenkiintoisia maileja" jossa sopivia sanoja mukana... saavat fra:n henkilöstö töitä...

Ainakin Echolinin toimintaa on mitattu tällä menetelmällä. Eräs lapsi uhkasi leikillään Yrjänä Puskan henkeä sähköpostiviestissä. Suomen yhteydet Atlanttin yli katkaistiin välittömästi, ja poliisi oli retuuttamassa lasta kotoaan kuulusteluun alle puolessa tunnissa.

BS and lot's of it.

Mainitsemasi tapahtuma on omaa mielikuvitustasi ja sitä ei todistettavasti ole koskaan tapahtunut.
Ürúkhàî
Huono 0
Teleyhtiöt voisivat pystyttää kaiken liikenteen salauksen Suomen rajalla ja purkaa liikenne salauksesta kun tietovirta tulee ulos Ruotsin rajojen puolelta. Olisi siinä jonkin verran työtä lähteä purkamaan koko Suomen tietovirtaa, jolloin herää kysymys onko vaivan arvoista.
Eräs kommentti
Huono 0
Teleyhtiöt voisivat pystyttää kaiken liikenteen salauksen Suomen rajalla ja purkaa liikenne salauksesta kun tietovirta tulee ulos Ruotsin rajojen puolelta. Olisi siinä jonkin verran työtä lähteä purkamaan koko Suomen tietovirtaa, jolloin herää kysymys onko vaivan arvoista.
Olen samaa mieltä, itselläkin on käynyt tuo mielessä. Ei kaikkea voi sälyttää vain loppukäyttäjän (=asiakkaan) kontolle, moni tuskin osaisi edes salata viestinsä joten olisi hyvä jos operaattori keskitetysti hoitaisi tuon puolen, hoitaahan se nytkin mm. estämällä pääsyn väärennetyille dns-palvelimille (mikä on sinänsä ihan hyvä juttu).
kannatan ajatustasi
Huono 0
Nyt sitten kirjoittelemaan "mielenkiintoisia maileja" jossa sopivia sanoja mukana... saavat fra:n henkilöstö töitä...

Muista myös salata osa viestistä. Saavat vähän enemmän käyttöä purkamiseen varta vasten henkkimilleen supertietokoneille.

Itse tein jo pienen skriptin joka alkaa heti kuun vaihteessa lähettelemään kiinnostavilla otsikoilla varustettuja sähköposteja ulkomaille. Postien leipäteksti on salattua lorem ipsumia. Viestejä ei tosin terminoida viimeisellä pisteellä, joten viesti menee kokonaisuudessaan perille mutta vastapää hylkää sen yhteyden katkettua. Näin en syyllisty roskapostittamiseen.
Piälikkö
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan

27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.

.