Ruotsi lykkää televerkon salakuuntelua

Kuva: Mika Lahdensivu
1.12.2009 15:49 Ruotsin puolustusvoimien radiotiedustelu ei pääse vielä aloittamaan sähköpostien ja puheluiden seurantaa maan kaapeliverkoissa.
Ruotsin FRA-radioyksikkö joutuu teknisten kysymysten vuoksi siirtämään teleliikenteen seurannan aloittamista, kirjoittaa ruotsalainen Ny Teknik –lehti. Lehden tietojen mukaan Ruotsin puolustusvoimat ei ole saanut valmiiksi järjestelmäänsä, jota se voi käyttää signaalitiedusteluun ja suurten massojen salakuunteluun.
Sähköpostien ja puheluiden seuranta tuli mahdolliseksi joulukuun alussa. Uuden lain mukaan Ruotsin viranomaisille on mahdollista seurata maan verkoissa kulkevaa tietoliikennettä maanpuolustustarkoituksiin.
Ruotsalaiset pääsevät halutessaan käsiksi myös suomalaisten viesteihin. Suuri osa suomalaisten ulkomaille suuntautuvasta tietoliikenteestä kulkee Ruotsin kautta.
FRA:n tiedottaja Anni Bölenius sanoo lehdelle, että yhteyden rakentaminen kaapeliverkkoon vie aikansa. Radioyksikön pitää perustaa fyysisiä yhteyspisteitä verkkoon ja varmistaa se, että verkon kuuntelu täyttää lain vaatimukset.
Bölenius ei halua arvioida, milloin järjestelmä on teknisesti valmis.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:59 Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 09:21 Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 09:02 Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen
- 07:00 Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi
- 01:28 Google taklaa mahdottomia ongelmia
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Järjestelmävika sotki DNA:n lukuja
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 4.2. Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 4.2. Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Yhdysvaltain lääkevirastoa syytetään Gmail-vakoilusta 13:36
- Poliisi sulki suositun tiedostonjakopalvelun Ukrainassa 12:59
- Apple paikkaa Maceista yli 50 tietoturva-aukkoa 12:46
- Suomen verkkopankkeja urkitaan jatkuvasti 12:10
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Tietoturvatapahtuma valtaa taas Messukeskuksen
07.02.2007 Kuudetta kertaa järjestettävä Tietoturvatapahtuma kokoaa torstaina Helsingin Messukeskukseen yli 700 tietoturva-alan päättäjää ja asiantuntijaa.
Kolme vuotta sitten
Markantaloboikotti leviää tekstiviesteillä
07.02.2009 Elektroniikkaketju Markantaloa vastaan suunnattu boikottikampanja leviää ympäri Suomen tekstiviesteillä.
Taloussanomat
- Anteeksi, unohdin kaiken – pätkiikö sinullakin töissä? 06:01
- Suomen kauppataseessa ennätysvaje – "Kuin öljykriisissä" 09:15
- Kriisi iski autonvuokraajiin – ikärajojakin laskettu 06:08
- Sanoman liikevoitto kasvoi selvästi - ylitti ennusteet 09:20
- Volvo vaanii Saab-tehtaan jäämistöä 09:37
- Neuvottelut jatkuvat Kreikassa – yleislakko säästöjä vastaan 08:21
- Yle: Nokia irtisanoo ja rekrytoi yhtä aikaa 08:45
- UBS:n loppuvuoden tulos romahti 09:01
- Haaviston kannattajat asuvat kalleimmin 15:37
- HS: Liki 70 kuskia saa lähteä Helsingin bussiyhtiöstä 07:25
- » Taloussanomat.fi
-
189 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
136 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
124 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 GB, 160 GB, WinXP), keskusyksikkö
-
117 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 GB, 160 GB, Ei käyttöjärjestelmää), keskusyksikkö
-
115 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-239 e
Lenovo ThinkPad X201 (Core i5-520M, 2 GB, 12,1", Win Vista Business), kannettava tietokone
-
-238 e
-
-238 e
-
-189 e
-
-173 e














Kommentit (23)
Tele- ja kirje- salaisuus takaisin Suomalaisille.
Suomen sisäinen operaattoreiden liikenne on jo tätä ennen saattanut kulkea esim. Lontoon tai Amsterdamin kautta.
On lapsellista kuvitella että tämä muutos on aiheuttanut muutoksen yleisessä Internetin-turvallisuudessa, mikäli materiaali on luonteeltaan luottamuskellista pitää se jatkossakin salata. Sellaista reittiä ei ole olemassakaan minne kuidut voidaan siirtää, missä konkreettista uhkaa vakoilusta ei ole.
Toinen absurdi ehdotus piraattipuolueelta oli VPN-tölkki Suomen rajalle, siihen löytyisi omaakin osaamista Suomesta, Nixuhan rakentelee noita sivistysvaltioiden käyttöön aavikolle, Kiinasta löytyy myös kokemuksia valtion toimittamasta rajapurkeista.
Tämä ei vaadi minkäänlaisia toimenpiteitä valtiolta, viestintävirastolta, operaattoreilta tai käyttäjiltä. Mikään ei ole muuttunut.
Voiko enempää asiaa ymmärtää väärin?