Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lähes puolet hyväksyi ystäväksi

Kumiankka kirvoitti lörpöttelemään Facebookissa

Sophoksen kaksi valeprofiilia.
Kuva: Sophos

7.12.2009 14:09 Vuosien varoittelusta huolimatta Facebookissa kerrotaan pelottavan helposti omia asioita täysin tuntemattomille ihmisille. Tai kumiankalle, kuten tietoturvayhtiö Sophos huomasi.

Sophoksen Australian toimisto perusti Facebookiin profiilin 21-vuotiaasta sinkkunaisesta nimeltä Daisy Feletin. Kuvanaan hänellä oli kumiankka. Sataan lähetettyyn ystäväkutsuun vastasi myöntävästi 46. Kontaktit valittiin satunnaisesti samasta ikäryhmästä.

Uusista ystävistä 89 prosenttia paljasti koko syntymäaikansa täysin kuvitteelliselle henkilölle. Kaikki antoivat sähköpostiosoitteensa.

Australian Sophos kokeili toistakin profiilia, joka oli olevinaan naimissa olevan vanhemman naisen ja jossa kuvana oli kaksi kissaa tyynyllä. Tämä "Dinette Stonilyn" profiili vakuutti 49 henkeä ystäviksi, joista esimerkiksi kolmannes kertoi tietoja perheestään ja ystävistään.

Väärä
suunta

Vaikka suurin osa hylkäsi ystäväkutsun kummassakin tapauksessa, tietoturvayhtiö kuitenkin yllättyi tuloksista negatiivisesti. Ne olivat huonompia kuin vastaavassa Lontoon toimiston kokeessa kaksi vuotta sitten. Siitäkin huolimatta, että sosiaalisten yhteisöjen vaaroista on puhuttu kauan.

– Kymmenen vuotta sitten tällaisten tietojen saaminen olisi luultavasti vienyt huijarilta useita viikkoja ja vaatinut yksityisetsivän palveluja. Ikävä kyllä nykyään monet tarjoavat elämäntarinansa tarjottimella sosiaalisissa palveluissa, Sophoksen Paul Ducklin harmittelee.

Suomalainen F-Secure arvioi viime viikolla, että Facebookin tapaisten yhteisöpalvelujen avulla tehtävät rikokset saattavat hyvinkin olla huijareiden seuraava suuri rahasampo.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (7)

Huono 0
ja mitäkö sitten? oma syntymäaikani ja sähköpostiosoitteeni löytyy ihan googlettamallakin kotisivuilta. ja jopa etanapostiosoitteeni.
sju_
Huono 1
joo, jos koijarit tosiaan tekee mun syntymäpäivämäärällä ja sähköpostiosoitteella (joka on feispuukissakin mallia "spämmilaatikko", eli ei muuten käytössä oleva maili), niin saa urkkia. Ei siihen ennenkään sitä yksityisetsivää oltais tarvittu.
Huono 0
ja mitäkö sitten? oma syntymäaikani ja sähköpostiosoitteeni löytyy ihan googlettamallakin kotisivuilta. ja jopa etanapostiosoitteeni.
Kyllähän yksittäisen ihmisen tiedot löytyy, mutta Facebookista saa kätevästi satojen tuhansien ihmisten tiedot nätissä kentässä, eikä tarvitse edes niitä googletettuja sivuja parsia osoitteiden toivossa.
Hirvox
Huono 2
En feissaa. Ja mulla on mäkki aaahhh.
Olen siis parempi kuin te.
Huono 3
Niin, jossain Englannissa ja USA:lla pystyy identiteettivarkauden tekemään varsin pienilläkin keinoilla, toisin kuin Suomessa. Joissakin paikoissa riittää, että hallussa on esim. kyseiselle nimelle kirjoitettu sähkölasku tai muu "utility bill" ja tietää esim. syntymäajan.
Riski on erilainen eri maissa.
Huono 0
Itse käytän tekaistua identiteettiä netissä, ihan vaan tietoturvasyistä.
Huono 0
Ei mitenkään yllättävää, kun ihmisten ei ole tarkoitus muodostaa lähimpien ystävien verkostoa vaan kerätä mahdollisimman suuri määrä kontakteja.

Mitä hyötyä on facebookista, jos siellä on 400-1400 puolituttua ja jopa tuntematonta lukemassa kommenttejasi ja katselemassa lastesi vauvakuvia?
TS
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Joko pilven käyttöliittymä on valmis?

11.02.2009 Tietotekniikkamaailmassa on siirrytty pilvipalvelujen aikaan. Terminä se on kuitenkin yhtä täsmällinen ja kiinteä kuin kesäinen kumpupilvi.

.