Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Huijarit hakkeroivat verottajan tietokantaa

Kuva: Lehtikuva

11.12.2009 17:20 Kymenlaakson poliisi on aloittanut tutkimukset petossarjasta, jossa ihmisten veronpalautuksia on huijattu väärille tileille. Huijarit saivat ujutettua väärät tilinumerot verohallinnon tietokantaan "sosiaalisella hakkeroinnilla", kertoo poliisi.

Rikoskomisario Juha Junkkari on vaitonainen tapauksen yksityiskohdista. Tutkinta on vasta alkutekijöissään. Junkkari kuitenkin kertoo Taloussanomille, että huijattuja on löytynyt "muutamia kymmeniä" eri paikkakunnilta.

– Kyse on isoista summista, Junkkari sanoo.

Poliisi on vanginnut yhden henkilön ja pidättänyt kaksi. Lisäksi muutamia henkilöitä on etsintäkuulutettu.

Huijarit olivat onnistuneet ujuttamaan verohallinnon tietokantaan omat numeronsa uhrien tilinumeroiden tilalle.

Junkkarin mukaan kyseessä ei ole kuitenkaan tiettävästi tietomurto, vaan tilinumerot saatiin tietokantaan "sosiaalisen hakkeroinnin" avulla.

Myös verohallinnosta kiirehdittiin tiedottamaan, ettei tietokantoihin ole murtauduttu. Veronhallinto kiistää vilpillisen toiminnan tapahtuneen verohallinnossa.

– Verohallinnosta ollaan mahdollisimman pian yhteydessä henkilökohtaisesti asiakkaisiin, joita tilanne tämän hetkisen tiedon mukaan koskee, viranomaiset kertovat tiedotteessaan.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (13)

Huono 0
Huijarit hakkeroivat verottajan tietokantaa

Eikun

, ettei tietokantoihin ole murtauduttu.
cc
Huono 0
Helppoa kun ei tarvitse kuin soittaa verottajalle ja pyytää muuttamaan Jorma Ollilan palautusten tilinnumero omaksi. Ja mitään jälkiähän ei jää, että jäisi kiinni ;-)

Tietoturva on juuri tällä tasolla joka paikassa, kun ei tehdä kunnon tietoturva säädöksiä organisaatioon ja kouluteta henkilöstö ymmärtämään ne.
TS
Huono 0
Ilmankos veronpalautuksia ei olekaan vielä kuulunut. Eipä se viime viikon outo soittaja tainutkaan olla Seiskan myyjä.
Ve ro?
Junkkarin mukaan kyseessä ei ole kuitenkaan tiettävästi tietomurto, vaan tilinumerot saatiin tietokantaan "sosiaalisen hakkeroinnin" avulla.
"sosiaalisen krakkeroinnin" *
8Kuula
Huono 0
Ovat siis vieneet toisten ihmisten veroilmoituksia postiin ja muuttaneet tilinumerot matkalla vai saaneet käyttöönsä asiakkaiden pankkitunnukset niitä käyttäen vaihtaneet tilinumerot verottajan verkkopalvelussa vai soittaneet puhelimella verohallintoon jne.... Mikään vaihtoehdoista ei ole hakkerointia verohallinnon tietojärjestelmiin saatikka tietokantoihin, voi toimitus hyvä mitä puuta heinää taas vaihteeksi...
J-P Laine
Taloussanomien henkilökuntakin voisi opetella oikeat termit, kun niin usein kirjoittavat näistä tieto- ja verkkoteknologiankin uutisista. Hakkeri ei harrasta laittomia tietomurtoja, vaan krakkeri. Kyse on siis krakkeroinnista, eikä hakkeroinnista, joka puolestaan on tietotekniikan ja -verkon intohimoista ja edistyksellistä käyttöä.
Hakkeri
Huono 0
Lähde:wikipedia

Black Hat Hackers (also called "crackers"), are hackers who specialize in unauthorized penetration. They may use computers to attack systems for profit, for fun, or for political motivations or as a part of a social cause. Such penetration often involves modification and/or erasing of data, and is done without authorization and hence they should not be confused with “ethical hackers” (see white hat hacker).

They also may distribute computer viruses, Internet worms, and deliver spam through the use of botnets. The term may also refer to hackers who crack software to remove copy restriction methods: copy prevention, trial/demo version, serial number, hardware key, date checks, CD check (NO-CD) or software annoyances like nag screens and adware.

The Black Hat Conference is a major conference dedicated both to learning (and potentially furthering) Black Hat techniques and also to understanding and preventing them.
n00b turd
Huono 0
En tiennytkään että tietokantaa voi sosiaalisesti hakkeroida. Ilmeisesti tekoäly(ttömyyteen) perustuva tietokanta?
Doomsday is here
Huono 0
Helppoa kun ei tarvitse kuin soittaa verottajalle ja pyytää muuttamaan Jorma Ollilan palautusten tilinnumero omaksi. Ja mitään jälkiähän ei jää, että jäisi kiinni ;-)

Tietoturva on juuri tällä tasolla joka paikassa, kun ei tehdä kunnon tietoturva säädöksiä organisaatioon ja kouluteta henkilöstö ymmärtämään ne.

Ei nyt kuitenkaan ihan näin helppoa sentään.
jykä
Huono 0
Kyseessä taitaa pikemminkin olla social engineering eli sosiaalinen manipulointi:

"Sosiaalisen manipuloinnin tarkoituksena on saada käyttäjä paljastamaan tai antamaan pääsy salattuihin tietoihin. Sosiaalinen manipulointi voi olla huijaus tai yritys saada uhri luottamaan hyökkääjään tarpeeksi."
Emt
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan

27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.

.