Hyökkäys suisti kuntia netistä
31.12.2009 10:53 Palveluntarjoaja Servia kärsi sunnuntai-iltana alkaneesta hyökkäyksestä, josta toivuttiin vasta eilen. Kuuden kunnan verkkosivut olivat kaatuneiden joukossa.
Servian palvelimiin kohdistunut sunnuntai-iltana alkanut hyökkäys on saatu korjattua, yhtiö tiedotti keskiviikkona. Hyökkäyksen kohteena ollut palvelin palautettiin viime lauantain mukaiseen tilaan.
Palvelimen palautus kesti arvioitua pidempään suuresta datamäärästä johtuen. Nyt kaikki sivustot ovat tiedotteen mukaan taas käytettävissä.
Verkkopalvelujen ulkoista valvontaa tarjoava SiteScanner sanoo huomanneensa hyökkäyksen ja kertoo kuuden kunnan joutuneen uhreiksi. Kyseessä olivat Askolan, Brändön, Kerimäen, Myrskylän, Pernajan ja Vesannon kuntien verkkosivut. Ne pimenivät 27. joulukuuta iltayhdeksältä ja palasivat 30.12. kello 15.48.
– Mielestäni on häpeällistä, että jonkin kunnan verkkosivut ovat alhaalla monen arkipäivän ajan, johtaja Kim Norrgård SiteScanner Finlandista sanoo yhtiön tiedotteessa. Hätätapauksien ja kriisien varalta kuntien verkkosivujen tulisi toimia aina, ja viranomaisten pitäisi olla tavoitettavissa niiden kautta.
Virushälytys
Kuntien verkkosivuilta ei kirjoitushetkellä löytynyt ilmoituksia sivujen kaatumisista. Myrskylän verkkosivuille yritettäessä tietokone hälytti troijalaisesta, joten vierailu päättyi siihen. Epäillystä haittaohjelmasta on ilmoitettu kunnalle ja Servialle. On epäselvää, liittyykö asia hyökkäykseen.
Servian mukaan hyökkäyksen torjumisen ja korjaamisen yhteydessä palvelinten tietoturvaa kiristettiin. Lisää parannuksia on luvassa tammikuussa.
Serviasta ei kirjoitushetkellä ollut saatavissa lisätietoja tapahtuneesta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Aldata käynnistää säästökuurin Ranskassa
10.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Aldata Solutions aloittaa tehostamisohjelman Ranskassa.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (7)
Niin .. mitäs työläinen tekisikään lomalla :)
24/7 monitoroitava tai oltava saavutettavissa ..., varsinkin rikkonaisena joulun jälkeisenä viikkona ennen uuttavuotta.
Ei mun tietokone vaan hälyttänyt mistään. Onko mun koneessa jotain vikaa? Käyttiksenä on OpenSUSE 11.2.
Onko mielenterveysapua varmasti tarjolla kunnan työntekijöille, kuntalaisille ja meille Vesanto-faneille?
PS. Voisiko joku kertoa missä Vesanto on?
Tarkkaan ottaen, mitä häpeällistä siinä on?