Google epäilee omiaan hyökkääjien avustamisesta
18.1.2010 10:48 Hakukonejätti Google on käynnistänyt sisäisen tutkimuksen yhtiön palveluihin joulukuussa kohdistuneista nettihyökkäyksistä. Uutistoimisto Reutersin lähteiden mukaan Google epäilee yhden tai useamman työntekijänsä auttaneen hyökkääjiä.
Reutersin mukaan epäilyt avunannosta hyökkäyksiin kohdistuvat Googlen Kiinan-toimiston työntekijöihin.
– Emme kommentoi huhuja ja spekulaatioita. Tutkimukset ovat käynnissä, emmekä voi kommentoida yksityiskohtia, Googlen edustaja sanoi uutistoimistolle.
Kiinalaisten uutisvälineiden mukaan osa Googlen Kiinan työntekijöistä ei ole päässyt käyttämään yhtiön sisäisiä verkkoja tammikuun 13. päivän jälkeen. Osa työntekijöistä on puolestaan hyllytetty ja osa siirretty muihin tehtäviin Aasian ja Tyynenmeren alueen toiminnoissa.
Hakukonejätti ilmoitti viime viikolla, että se lopettaa hakutulostensa sensuroimisen ja vetäytyy tarvittaessa valtavilta Kiinan markkinoilta. Syyksi yhtiö ilmoitti sen palveluihin kohdistuneet verkkohyökkäykset.
Hyökkäyksen
anatomia vielä auki
Googlen ja ilmeisesti myös muihin yhtiöihin kohdistuneiden hyökkäysten tekniset yksityiskohdat eivät ole täysin selvillä.
Suomalainen tietoturvayhtiö F-Secure epäili hyökkääjien käyttäneen hyväkseen ohjelmistoyhtiö Adoben tuotteiden haavoittuvuuksia. Kilpaileva McAfee puolestaan syytti hyökkäyksistä Internet Explorer -selaimen tietoturva-aukkoja.
Uutistoimisto Reutersin haastattelemien nimettömien tietoturva-analyytikoiden mukaan hyökkäykseen olisi käytetty Hydraq-nimistä troijalaisohjelmaa.
Tietoturvayhtiö Symantecin verkkosivujen kuvauksen mukaan Hydraq-troijalainen havaittiin ensimmäisen kerran tammikuun 11. päivänä.
Ohjelmistoyhtiö Microsoftin Windows 2000-, Windows Server 2003-, Windows Vista- ja Windows XP -ympäristöissä toimiva troijalainen toimii avaamalle tunkeutujille takaportin saastuneelle koneelle. Symantec arvioi, että hyökkäyksessä käytettiin hyväksi useita erilaisia tekniikoita, joita yhdistelemällä tunkeutuminen palveluihin onnistui.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19:26 Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Wal-Mart alkaa myydä Dellin tietokoneita
25.05.2007 Yhdysvaltalainen tietokoneita ja oheislaitteita valmista Dell on sopinut aloittavansa tuotteidensa myynnin Wal-Mart-halpaketjun myymälöissä.
Kolme vuotta sitten
HP:n lasertulostin vaarantaa tiedot
25.05.2009 Hewlett-Packardin monien tulostimien sisäisestä ohjelmistoista eli firmwaresta on löydetty ja korjattu haavoittuvuus, Viestintäviraston Cert-Fi kertoo.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne! 18:15
- Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon 16:05
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- » Taloussanomat.fi
-
170 e
Lenovo ThinkCentre M58P SSF (Core 2 Duo E8500, 2 GB, 250 GB, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
145 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 6 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
77 e
Lenovo ThinkServer TS130 (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
29 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
24 e
Fujitsu W510 (Xeon E3-1245, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (18)
Saksan tiedustelu tuntuu olevan asioista perillä.
Explorer + JavaScript. Siitä se lähtee. Danske Bank suosittelee!
Kaatuminen teki teoriasi uskottavaksi.
Olen samoilla jäljillä. Epäilen, että syyllisiä ovat lopulta piratismi, ilotulitteet, ravintolatupakointi ja liian halpa viina.
Jep, ja niitä vielä tuodaan tänne kouluttautumaan ja soluttautumaan suomalaisten veronmaksajien rahoilla.
Usassa ja Englannissa moni firma on jo huomannut, ettei ulkoistaminen tule loppupeleissä halvemmaksi. Ne ovat jo siirtäneet tuotekehittelyä, tuotantoa ja tukipalveluita takaisin kotimaahan, ja käyttävät tätä vielä mainonnassaan hyväksi.
Jos toimintaa Kiinassa, työntekijöiden joukossa on 100% varmuudella vakoilijoita.
Google vain yksi kohteista.