Saksa varoitti Internet Explorerista
18.1.2010 08:51 Saksan hallitus on varoittanut kansalaisiaan Internet Explorerin käytöstä. Se kehottaa netinkäyttäjiä etsimään vaihtoehtoisia selaimia surffailuun.
Asiasta kertovan BBC:n mukaan varoitus annettiin, kun Microsoft myönsi Internet Explorer -selaimensa olevan heikko lenkki viimeaikaisissa Kiinassa Googlea vastaan suunnatuissa hyökkäyksissä. Varoitus koskee selaimen versioita 6,7 ja 8.
Microsoft ei pidä Saksan antamaa varoitusta tarpeellisena. Sen mukaan riski käyttäjille on pieni, ja selaimen parannetut turvallisuusasetukset korjaavat ongelman. Microsoftin mukaan hyökkäykset Googlea vastaan on tehnyt hyvin motivoitunut ryhmä, joka tietää tarkkaan, mitä haluaa.
– Hyökkäyksiä ei ole kohdistettu tavallisia käyttäjiä tai kuluttajia vastaan, Saksan Microsoftin edustaja Thomas Baumgartner kommentoi BBC:lle.
Saksan viranomaiset eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita selityksistä. Netistä löytyy jo ohjeet, kuinka hyväksikäyttää Explorerin tietoturva-aukkoa.
– Ohjeet sen hyväksikäyttöön ovat nyt ilmestyneet nettiin, joten on hyvin mahdollista, että kaikkien täytyy nyt kokeilla hyödyntää sitä, Graham Cluley virusten torjuntaan erikoistuneesta firmasta kommentoi BBC:lle.
Cluley kuitenkin muistuttaa, että kaikissa selaimissa on omat heikkoutensa, joten selaimen vaihtaminen voi tuoda uudenlaisia ongelmia.
(Päivitys: Otsikkoa tarkennettu.)
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19:26 Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Wal-Mart alkaa myydä Dellin tietokoneita
25.05.2007 Yhdysvaltalainen tietokoneita ja oheislaitteita valmista Dell on sopinut aloittavansa tuotteidensa myynnin Wal-Mart-halpaketjun myymälöissä.
Kolme vuotta sitten
HP:n lasertulostin vaarantaa tiedot
25.05.2009 Hewlett-Packardin monien tulostimien sisäisestä ohjelmistoista eli firmwaresta on löydetty ja korjattu haavoittuvuus, Viestintäviraston Cert-Fi kertoo.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne! 18:15
- Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon 16:05
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- » Taloussanomat.fi
-
170 e
Lenovo ThinkCentre M58P SSF (Core 2 Duo E8500, 2 GB, 250 GB, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
145 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 6 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
77 e
Lenovo ThinkServer TS130 (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
29 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
24 e
Fujitsu W510 (Xeon E3-1245, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (15)
Nimenomaan mikää ohjelmisto ei ole täysin aukoton. Sen vuoksi pitääkin pitää yllä heterogeenistä ympäristöä tarkoittean että mikään selain ei ole yksinvaltias. Sama tietenkin koskee käyttöjärjestelmiä... Vaihtoehdot ja kilpailu ei ole yksinomaan kehityksen edellytys vaan myös säilymisen tae. Luonnossakin monipuolisuus ja vaihtelu (mutaatiot) kehittävät lajeja (kuten ihmisen) ja suojaavat massatuholta.
IE:tä kannattaa välttää juuri sen vuoksi, että se on ainoa joka sitoo käyttäjän valmistajansa käyttöjärjestelmään ja vieläpä kehitykselle ja turvallisuudelle haitalliseen lähes täydelliseen monopoliin. Applen Safarinkin sentään saa Windowsille oman OSX:n lisäksi. Kaikki muut toimivatkin sitten lähes kaikissa ympäristöissä. Eli suositaan FF, Opera, Chrome ja kaikkia avoimia sovelluksia.
Mitähän omasta itsetunnosta kertoo tuntemattomien haukkuminen finninaamoiksi...?
Ehkä se on ylipäätään sellaiset teinijutut kuten miksrosuks tai M$ jotka paljastavat henkisen iän olevan alhainen?
En tiedä, mutta kun kaikissa selaimissa on ollut aukkoja viimem vuosina, niin kyllä tuo Saksankin heitto on luokkaa "vaihda suosta täällä vetelään tuolla".
Tai oikeammin ei mikään selaimista ole nykyään tietoturvan suhteen huono, mutta ei ole parempikaan. Ensi viikolla exploitti voi olla Firefoxissa tai Safarissa, ja silloin tämäkin viranomainen tajuaa ettei se voi keräillä irtopisteitä kehottamalla ihmisiä vaihtamaan selainta kerran viikossa tai kuukaudessa.