Verkkoyhteisöt ovat vuoden pahin tietoturvauhka

Kuva: Jarkko Sirkiä
26.1.2010 14:50 Kokematon netin käyttäjä ja verkkoyhteisö on tietoturvan kannalta vaarallinen yhdistelmä. Tietoturvayhtiöiden mukaan viruksia osataan varoa, mutta botnet-verkoista ei tavallisella kuluttajalla ole juuri tietoa.
Suositut yhteisölliset verkkosivustot ovat tietoturvayhtiö Santa Monica Networksin mukaan yksi tämän vuoden suurimmista tietoturvauhista.
Tietoturvayhtiö RSA:n mukaan jopa 20 prosenttia verkossa tapahtuvista hyökkäyksistä on kohdistettu sosiaalisten verkostojen sivustoihin.
Yhteisösivustot kiinnostavat verkkorikollisia siksi, että niiden jäseninä on myös paljon melko kokemattomia netin käyttäjiä. Myös verkkoyhteisöjen ja niissä omia sovelluksiaan tarjoavien yritysten tietoturvan tasossa on selvästi toivomisen varaa. Esimerkiksi Facebookista on löytynyt useita käyttäjiä vakoilevia sovelluksia, ja yhteisöpalveluihin sovelluksia tekevältä RockYou -yhtiöltä vietiin 32 miljoonan käyttäjän tunnukset ja salasanat.
RSA:n kyselyn mukaan 65 prosenttia kuluttajista onkin tietoturvasyistä yhä haluttomampia jakamaan tietoa muiden kanssa sosiaalisissa medioissa.
RSA:n selvitykseen vastanneista hieman alle puolet oli sitä mieltä, että sosiaalisissa medioissa ja verkostoissa pitäisi käyttää käyttäjätunnusta ja salasanaa vahvempaa tunnistamista. Peräti 94 prosenttia vastaajista olisi valmis käyttämään vahvempia tunnistamisen menetelmiä, jos niitä olisi tarjolla.
Santa Monica Networksin mukaan verkon tietoturvauhkien kärjessä on myös hakukonetulosten manipulointi merkittävien maailmantapahtumien yhteydessä. Esimerkiksi Haitin maanjäristyksen videokuvaa koskevista hakutuloksista puolet johtaa saastuneille ja väärennettyä tietoa sisältäville sivuille.
RSA:n selvitykseen vastanneista 88 prosenttia tunsi virukset, 81 prosenttia troijalaiset ja 76 prosenttia tiesi, mitä ovat phishing-hyökkäykset. Sen sijaan vain neljännes vastaajista tiesi näppäinlyöntejä tallentavat keylogger-ohjelmat ja vishing-puhelinhuijaukset.
Muun muassa verkkohyökkäyksiin ja roskapostittamiseen käytetyt botnet-verkot tiesi vain 14 prosenttia RSA:n selvityksen vastaajista.
RSA:n Global Online Consumer Security Survey -selvitykseen otti osaa yli 4500 vastaajaa 22 maasta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia
27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (1)