Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Varo ystävää verkossa

Ystävänpäivä on kulman takana ja tuo mukanaan taas huijauksia.
Kuva: Suvi Laine/Lehtikuva

5.2.2010 15:44 Suomalainen tietoturvayhtiö Stonesoft liittyy kuoroon ja varoittaa sosiaalisten verkkopalvelujen vaaroista. Ystävältä tuleva viesti voi olla ansa.

Vuoden 2010 suurimpia tietoturvauhkia on Stonesoftin mukaan sosiaalinen manipulointi. Hyökkääjät metsästävät tietoja yritysten työntekijöistä esimerkiksi sosiaalisesta mediasta luodakseen vääriä identiteettejä.

Hyökkääjät löytävät uusia keinoja tunkeutua niin yksityisiin kuin yritystenkin verkkoihin. Ystäviltä tulleet yksityisviestitkin voivat sisältää haittakoodia.

Myös internetin varaan rakentuvat pilvipalvelut mietityttävät Stonesoftia. Stonesoftin mukaan "vain vakava tietomurto tai tiedon häviäminen saattaa kiinnittää huomion pilviteknologian tietoturvaan liittyviin seikkoihin".

Sellainen tapahtui kuitenkin jo viime vuonna, kun Microsoftin teknologiaan perustuva kuluttajien Sidekick-palvelu lakosi pahemman kerran. Yritysten tulee yhtä lailla tiedostaa vaarat. Vaikka pilvipalvelun laatu on turvattu palvelutason sopimuksilla, on tietoturvaa harvoin katettu ja se hankitaan sikana säkissä.

Stonesoft kiinnittää huomiota myös luottokorttimaksamisen tietoturvaan suuren espanjalaismurron seurauksena. Kymmenien tuhansien suomalaisten korttitiedot varastettiin. Yleisohjeena yhtiö esittää, ettei palomuuri riitä suojaamaan yritysten asiakkaiden luottokorttitietoja.

Mobiililaitteiden yrityskäyttäjiä suomalaisyhtiö suomii liian helpoista salasanoista ja tietoturvaohjelmien laiskasta päivittämisestä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (5)

Huono 0
Mulla ei ole ystäviä, joten olen turvassa.
epäsosiaalinen
Huono 2
Mulla ei ole ystäviä, joten olen turvassa.

Mulla on mut on ihan oikeita ystäviä eikä mitään yhteisöpalvelu-"ystäviä". Esim. joku facebook, ei siellä mitään oikeita ystäviä ole, ne on virtuaalituttavia. Onneks en itse käytä tuollaisia palveluita. Sähköposti ja puhelin ovat ihan hyviä yhteydenpitoon ystävien kanssa.
Huono 1
Mulla on mut on ihan oikeita ystäviä eikä mitään yhteisöpalvelu-"ystäviä". Esim. joku facebook, ei siellä mitään oikeita ystäviä ole, ne on virtuaalituttavia.

Näin juuri. Toi Penttikin tossa mun kaverilistalla on ihan virtuaalituttava. En mä sitä nää reaalimaailmassa kuin viis päivää viikossa koulussa. Ja toi Marja, sen kanssa me pelataan joka torstai canastaa, ihan virtuaalituttava vaan. Ja noi 20 muutakin tossa on ihmisiä joita ihan vaan vähintään joka toinen päivä nään ja juttelen kuulumisia ja soittelen jajaja.

Että kannattaa joo yleistää, jos ei osaa lisätä yhteisöpalveluissa kavereikseen niitä oikeita kavereita. Kukaan kun ei pakota hyväksymään satunnaisia kaveripyyntöjä ihmisiltä joita et tunne.

Oikeasti eräässäkin palvelussa itselläni on yli 200 "kaveria" joista esimerkiksi 25 on luokkakavereita enkä yhtäkään ole lisännyt jos en oikeasti pitäisi kaverina. Vanhoja lukiokavereita on toinen mokoma. Muista ryhmistä tutuksi tulleita on 50-100 ja näiden kautta tutustunut sitten vielä lisää. Sellaisia joita en olisi ikinä tavannut ei ole kovinkaan montaa ja niidenkin kanssa on jutellut hyvin runsaasti muuten ja tapaamattomuuden syynä se, että asuvat eri maissa hyvinkin kaukana.

Mutta joo, en mä ketään niistä tunne. Ne on virtuaalituttavia vaan. Kyllä ne oikeat kaverit on tossa lähibaarissa Pera ja Masa joitten kanssa voi vetää kännit ja haukkua poliitikkoja.
-
Huono 2
Esim. joku facebook, ei siellä mitään oikeita ystäviä ole, ne on virtuaalituttavia.
Eka kerran repesin kyl aika perusteellisesti. Ootkohan nyt ihan tosissas :D Tai no, voit sä olla, mut sitten sulla on ikää sen verran että oot vaan lukenu ne "kauhuskenaariot" joita kaikissa maailman tikijestörteissä julkastaan, ja et oo uskaltanu ite koittaa. Mulla on kans reippa pari sataa "kaveria" vaan ilmestyny jostain tyhjästä, lienevät varmaan arvalla löytäneet mut sieltä omalla nimelläni kun olen. Outoa sinällään, mut pakkohan se on uskoa kun näin intterwebissä sanotaan.

Yhteydenpitovälineenä ympäri maapalloa toi on kyl yks parhaista (FB), ja jos mietitään yrityskontaktejakin, niin kyllä sillä niitäkin voi helposti houkutella esim. luomalla omalle yritykselle sivut sinne, ja sitten lähetellä kutsuja kaikille tutuille, näin saa tunnettuutta yritykselle helposti. Myös sellasia kontakteja joita ei tiennyt olevankaan voi löytää helposti tota kautta, vaikkapa asunto myyntiin, tai vuokralle. Itse sain itse asiassa ekaa kertaa treffikutsun kaverin kaverilistalta sen takia, että olin hänen keskusteluunsa jotain fiksua sanonut :) Asiat voivat mennä mielenkiintoiseksi, kun ei ole liian takapajuinen ja pelkää kehitystä.
J+241 feikkiä
Huono 1
Mulla ei ole ystäviä, joten olen turvassa.

Mulla on mut on ihan oikeita ystäviä eikä mitään yhteisöpalvelu-"ystäviä". Esim. joku facebook, ei siellä mitään oikeita ystäviä ole, ne on virtuaalituttavia. Onneks en itse käytä tuollaisia palveluita. Sähköposti ja puhelin ovat ihan hyviä yhteydenpitoon ystävien kanssa.

Edelleenkään ei tuota fasebookkia ole tarvinnut mihinkään edellämainittujen lisäksi kun on myös reaaliaikainen keskustelu mahdollista IRC:ssä ilman webbisivujen hitautta.
900N?
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen

10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.


Kolme vuotta sitten

Verkkokauppa.com aloittaa omien kännyköiden myynnin

10.02.2009 Elektroniikkaketju tunkee edullisimpien matkapuhelinten markkinoille omalla Nu:fone-merkillään. Alle satasen puhelimia löytyy myös perinteisiltä valmistajilta.

.