Nettilapset pitävät kuvansa piilossa

Tutkimuksen lohdullinen viesti on, että lapset ja nuoret ovat ainakin jokseenkin valveutuneita.
Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva
9.2.2010 09:40 Tänään tiistaina vietetään seitsemättä kansallista Tietoturvapäivää. Tarkoitus on muistuttaa lapsia ja nuoria ajattelemaan ennen kuin he julkaisevat netissä kuviaan ja muuta materiaalia. Tutkimuksen mukaan kuvien julkaisussa käytetään malttia.
Lapsista ja nuorista 60 prosenttia ei jaa koskaan omaa kuvaansa internetissä, Tietoturvapäivä-hankkeen Kuvat netissä -kysely (pdf) paljastaa. Tutkimuksen toteutti InterQuest Oy.
Tutkimuksen vastaajat olivat 9–15 -vuotiaita. Itseä esittävien kuvien tai videoiden jakaminen netissä tutuille lisääntyi sitä selvemmin mitä vanhemmista vastaajista oli kysymys.
Yleensä ylilyöntejä ei tapahdu. Joka kymmenes vastaaja kertoi kuitenkin katuneensa kuvan julkaisua ainakin joskus. Toinen kymmenys kertoi löytäneensä toisten julkaisemana noloja kuvia itsestään netissä.
Jos kuvansa onkin julkaissut, 42 prosenttia vastaajista on rajannut kuviensa katseluoikeuksia.
Vanhempi on tärkeä,
vaikka ei osaisi
Joka toinen nuori on törmännyt netissä pelottaviin tai väkivaltaisiin kuviin tai videoihin. Ne eivät ole useinkaan hätkäyttäneet, mutta joka neljäs ilmoitti pelottavan materiaalin tuntuneen kurjalta. Joka viides toivoi, ettei olisi koskaan törmännyt materiaaliin. Toisaalta neljännes 9–11-vuotiaista on kiinnostunut tai pitää väkivaltaisista tai pelottavista kuvista tai videoista netissä.
Tietoturvapäivä-hanke kannustaa vanhempia olemaan kiinnostuneita lastensa netin käytöstä. Lasten nettikasvatus ei vaadi teknisiä taitoja, vaan läsnäoloa ja kiinnostusta.
Lasten ja nuorten nettikäytöstä otetaan tarkemmin selvää keväällä, kun Suomi osallistuu Euroopan-laajuiseen EU Kids Online II -tutkimukseen.
Tänään
tapahtuu
Elisa Studiolla Helsingin Lasipalatsissa järjestetään kello 15–16 avoin tietoturvatapahtuma. Tietoturvayhtiö F-Securen asiantuntija Erkki Mustonen puhuu, kuka oikeasti on ongelmissa nettinsä kanssa – lapset, nuoret vai vanhemmat.
Tietoturvapäivä-hanke järjestää yhdessä kummikoulunsa Hakalan koulun kanssa Hyvinkäällä nettiturvallisuustapahtuman. Oppilaat kuulevat neljäsluokkalaisten tekemän päivänavauksen nettikiusaamisaiheesta, osallistuvat Tietoturvapäivän kilpailuun ja pelipajaan, ja kokoontuvat lopuksi Paukkumaissin konserttiin.
Tapahtumia on tiistaina eri puolilla Suomea peruskouluissa. Lisäksi Microsoftin vapaaehtoiset tietoturvakummit kiertävät Tampereen peruskouluissa ja lukioissa puhumassa oppilaille turvallisesta ja fiksusta netin käytöstä.
Nettipoliisi Mane chattaa Habbo Hotelissa kello 17–17.45 ja IRC-Galleriassa kello 18–19.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Nimipalvelinongelma huolestuttaa ministeriä
11.02.2009 On huolestuttavaa, että esimerkiksi viime kesänä julkisuuteen tullut nimipalvelimien vakava tietoturva-aukko on edelleenkin korjaamatta suuressa määrässä suomalaisia palvelimia, toteaa viestintäministeri Suvi Lindén.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (6)
Se, että sinä pääsit nettiin vasta vuosi takaperin täytettyäsi 17, ei ehkä tarkoita sitä että muilla tilanne on sama. Esimerkin vuoksi: Habbo Hotel on (reilusti) alle teini-ikäisille tarkoitettu palvelu, jolla on miljoonia käyttäjiä.
Hämmästyisit jos tietäisit totuuden.
Nimenomaan 9 vuotiaille ei kauheasti näitä yhteisösivustoja kauheasti ole.