Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Google-hyökkäys jäljitettiin kahteen kouluun

Kuva: VTT

19.2.2010 10:15 Googleen ja moniin muihin yrityksiin kohdistunut suurhyökkäys saattoi alkaa kahdesta kiinalaisesta koulusta, The New York Times raportoi.

Shanghain Jiao Tong -yliopisto ja Lanxiangin ammattikoulu olivat arviolta osallisina suuressa verkkohyökkäyksessä, joka on synnyttänyt sanasodan Kiinan ja Yhdysvaltain välille.

Asiasta kertoivat nimettömät lähteet The New York Times -sanomalehdelle. Hyökkäyksiä tutkimassa on muun muassa Yhdysvaltain tiedusteluelimen NSA:n henkilöstöä.

On epäselvää, alkoivatko hyökkäykset kouluista, vai käytettiinkö niitä todellisen alkuperän peittelemiseen. Ei ole poissuljettua, että verkkohyökkäys olisi käynnistetty Kiinan valtion toimesta tai  jopa jostain toisesta maasta.

Aikaisemmin on esitetty, että Kiinan tiedustelu olisi kaiken takana. Kiina on kiistänyt osallisuutensa hyökkäykseen.

Internet-yhtiö Google kertoi tammikuussa, että se oli havainnut merkittävän verkko-operaation muun muassa ihmisoikeusaktivistien tietojen varastamiseksi. Iskut kohdistuivat moniin muihinkin yrityksiin. Asiantuntijat uskovat, että hyökkäys alkoi ehkä jo viime vuoden huhtikuussa. Google oli havahtunut uhkaan joulukuussa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (2)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ja jos minä olisin Kiinan valtion johdossa, olisin toiminut juuri noin kun on tapahtunut. Syyt vaan pahimman maan sisäisen uhkan niskaan!
Nimetön 19.2.2010 15:11

Anonyymi
Mikä on Microsoftin osuus?
Aurora 19.2.2010 17:35
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Työsuhdekännykän käytön ohjeistuksissa on isoja eroja

24.05.2008 Helsingin Sanomien mukaan yritysten ja yhteisöjen ohjeistukset työsuhdekännykän käytöstä ja valvontakäytännöt vaihtelevat huomattavasti.


Kolme vuotta sitten

Nokia N8 voi olla yllättävän nopea

24.05.2010 Nokia N8-puhelin osoittautui Finestfones.com -sivuston testissä paljon Samsung Omnia HD ja Nokia N97-puhelimia nopeammaksi.

.