Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Kuokkavieraat tavallisia Pentagonin verkoissa

23.2.2010 08:26 Yhdysvaltojen armeijan päämajaan Pentagoniin ja sen alihankkijoihin on parin vuoden aikana tehty kymmeniä tietomurtoja, joissa hyökkääjä onnistui saamaan täydet hallintaoikeudet kohteen verkkoon.

Ulkomaiset verkkohyökkääjät pääsivät 71 valtion viraston, alihankkijan, yliopiston tai muun Yhdysvaltojen armeijaan liittyvän yhteistyökumppanin verkkoon elokuun 2007 ja elokuun 2009 välillä.

Kaikkiaan Pentagonin verkkorikollisuuteen keskittynyt Cyber Crime Center -yksikkö teki 116 verkkovakoiluun liittyvää tutkimusta, ja havaitsi, että 102 tapauksessa verkkohyökkääjät olivat onnistuneet saamaan täydet hallintaoikeudet uhrin verkkoon, kertoo Forbes -talouslehti.

Lähes kaikki hyökkäykset oli tehty erittäin kohdennetusti. Työntekijälle oli lähetetty hyvin uskottavan oloinen sähköposti, jossa käytettiin työntekijän luottaman lähettäjän nimeä. Kun vastaanottaja avasi sähköpostin liitetiedoston, se talletti tietokoneelle haittaohjelman ja päästi hyökkääjän koneelle.


Vaikka kyseessä olivat Pentagon ja sen läheiset yhteistyökumppanit, suuressa osassa hyökkäyksistä käytettiin hyväksi ohjelmistojen vanhoja ja tunnettuja tietoturva-aukkoja, joita ei ollut paikattu.

Parannettavaa oli myös työntekijöiden omissa tavoissa.

– Suosituin salasana maailmassa on edelleen "salasana",  ja mekin törmäämme siihen jopa näissä yrityksissä, kertoo johtaja Steven Shirley Cyber Crime Centeristä.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Huono 0
Onhan se kuitenkin paremmin kuin briteillä, siellä kun kannetaan data muistitikuilla, CD-levyillä ja läppäreillä suoraan kaduille tyrkylle. Ja tietenkin salaamattomana.
Ukko
Huono 0
Onhan se kuitenkin paremmin kuin briteillä, siellä kun kannetaan data muistitikuilla, CD-levyillä ja läppäreillä suoraan kaduille tyrkylle. Ja tietenkin salaamattomana.

Kadulta niitä on vaikeampi löytää.
Huono 0
Onhan se kuitenkin paremmin kuin briteillä, siellä kun kannetaan data muistitikuilla, CD-levyillä ja läppäreillä suoraan kaduille tyrkylle. Ja tietenkin salaamattomana.

Julkiseen paikkaan unohdetulla datalla on kuitenkin huomattavasti pienempi todennäkösyys joutua niistä hyötyvien henkilöiden käsiin kuin tapauksessa jossa joku varta vasten murtautuu etsimään tietoa..
Okke
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Dell tuo markkinoille musteettoman tulostimen

11.02.2009 Dell tuo markkinoille mobiilitulostimen, johon ei tarvita mustetta. Tulostin on Zink-yhtiön valmistama.

.