Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Pikavippi-yritykseltä vuoti asiakkaiden tietoja

Kuva: HS

25.2.2010 11:52 Tietojärjestelmänsä aukoista kärsinyt pikavippiyhtiö Topa Finance Finland kertoo Osuusluotto.fi-palvelun verkkosivuilla, että tietovuoto oli pelätty pienempi ja että ongelmat on nyt korjattu. Yhtiö sanoo olevansa pahoillaan asian saamasta turhasta julkisuudesta.

Topa Finance Finland -yhtiön Osuusluotto.fi-palvelun ongelmista kertoo sanomalehti Karjalainen verkkosivuillaan.

Karjalaisen mukaan joensuulainen mies sai palvelusta saldotodistuksen sähköpostilla. Viestiin sisältyneen linkin kautta hän pääsi palvelun intranet-sivuille ja sitä kautta muiden asiakkaiden henkilö- ja luottotietoihin.

Topa Finance Finlandin emoyhtiön Euroloan Consumer Financen toimitusjohtaja Pauli Hentunen myönsi aukon olemassaolon lehdelle. Hentusen mukaan ulkopuoliset eivät kuitenkaan olisi voineet käsitellä asiakkaiden tietoja.

Osuusluotto.fi-palvelu kertoo verkkosivuillaan tietoturvavuodon osoittautuneen epäiltyä pienemmäksi. Sivuille jätetyn viestin mukaan vuoto on nyt tukittu, eikä asiakkaiden tietoja vuotanut julki.

– Pahoittelemme asian saamaa turhaa julkisuutta. Lainaaminen palvelustamme on edelleen 100% turvallista, yhtiö vakuuttaa.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (4)

Huono 0
Pahoittelemme asian saamaa turhaa julkisuutta. Lainaaminen palvelustamme on edelleen 100% turvallista, yhtiö vakuuttaa.

Hahhah. Hirveää selittelyä. Yritys vastuuseen henkilö- ja luottotietoja levitellystä!
Huono 3
Ei ole kovin vaarallista.

Luottotiedottomien henkilötiedot eivät ole arvossaan pimeillä markkinoilla.
Antaa olla
Huono 0
"Yhtiö sanoo olevansa pahoillaan asian saamasta turhasta julkisuudesta."

Eli siis kommentti käännettynä suomeksi: "Ei meitä kiinnosta asiakkaiden yksityisyys ollenkaan, ihan sama jos niitten tiedot menisikin jollekin mafialle. Meitä kiinnostaa vain saamamme negatiivinen julkisuus."
Huono 0
Pahoittelemme asian saamaa turhaa julkisuutta. Lainaaminen palvelustamme on edelleen 100% turvallista, yhtiö vakuuttaa.

Ei tämä julkisuus ollut turhaa. Kaikki tällaiset tapaukset ja epäilyt kannattaa aina tuoda julkisuuteen, koska se on ainoa tapa, jolla nämä ongelmat saadaan korjattua.

Kun yrityksen edustaja käyttää ilmaisua "turha julkisuus", kertoo se varsin hyvin, että ainoa mikä yritystä pelottaa on negatiivinen julkisuus ja siitä aiheutuva asiakaskato.

Valitettavasti vain negatiivisen julkisuuden pelko saa monet yritykset hoitamaan tietoturva-asiat kuntoon, koska huonosti hoidetusta tietoturvasta aiheutuvat juridiset sanktiot ovat niin mitättömiä.
Puskuriylivuoto
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Donen tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut

11.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin tytäryhtiö, puhelinpalveluyritys Midas Touch aloittaa yt-neuvottelut, joilla varaudutaan enintään 200 työntekijän lomauttamiseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.

.