Hyvikset kaappasivat Waledac-verkon

Waledac on ehkä kaadettu, mutta rikollisia ei.
Kuva: Niko Jylhä
26.2.2010 16:44 Metelöikö Microsoft liiankin rehvakkaasti Waledac-bottiverkon kaatamisesta? Riemu voi jäädä lyhyeksi, tietoturvaekspertit varoittavat. Rikollisten lienee kuitenkin vaikea päästä enää käsiksi saastuttamiinsa tietokoneisiin.
Microsoft taputti itseään selkään Waledac-bottiverkon alas ajamisesta aikaisemmin tällä viikolla. Ohjelmistoyhtiö sanoi iskeneensä verkkoa vastaan ilman, että rikollisilla oli suunnitelmista mitään vihiä. Satoja nettiosoitteita suljettiin Waledacin ylläpidon estämiseksi.
Lisäksi samaan aikaan verkkoa ei vain kaadettu, vaan se kaapattiin "hyvien" puolelle todennäköisesti Euroopasta käsin, kertoo suomalainen ekspertti.
– Microsoft pyysi tiettyjä nimettömiä tietoturvatutkijoita tekemään hyökkäyksen Waledacia vastaan. He soluttautuivat bottiverkkoon komentopalvelimiksi ja saivat verkon hallintaansa, Stonesoft-yhtiön asiantuntija Olli-Pekka Niemi kertoo.
Hyvikset saivat komentoonsa arviolta 90 prosenttia Waledacin tietokoneista. Tämä rajoittaa selvästi rikollisten kykyä saada arviolta sadat tuhannet saastuneet tietokoneet takaisin hallintaansa.
Yksinkertaista,
mutta tehokasta
Microsoft ei maininnut yhtään mitään siitä, onko se edes Waledacin pyörittäjien jäljillä. Eri tietoturva-asiantuntijat epäilevät iskun tehokkuutta.
Jotkut jopa kiistävät, että Waledac olisi ollut merkittävä bottiverkko. Spamhaus-yrityksessä esimerkiksi ei ole havaittu pudotusta roskapostissa, vaikka Microsoft korosti Waledacin merkitystä roskapostiongelman aiheuttajana.
Stonesoftin Niemi painottaa, että maailman top10-bottiverkon romahtamista on ennenaikaista juhlia.
Bottiverkot koostuvat tavallisista saastutetuista tietokoneista. Parhaimmassakin tapauksessa Waledacin tekijät eivät varmastikaan lannistu, vaan aloittavat uuden bottiverkon rakentamisen alusta.
– Waledacin leviämismenetelmä on kaikista yksinkertaisin. Se leviää sähköposteilla, joissa on ajettavia liitetiedostoja. Valitettavasti tämä on edelleen tehokas tapa, vaikka ihmisiä on pitkään varoiteltu liitteiden avaamisesta, Niemi sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna
11.02.2009 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (6)
Jos mäsä alkais kiinnittämään edes hivenen huomiota softansa turvallisuuteen, niin varmasti rupeis bottiverkot väheneen.
Mikähän kumma siinäkin on että aina vaan jaksetaan jauhaa väärin hakkereista, hakkerit on niitä jotka ei tee pahojaan, KRÄKKERIT on niitä jotka tekee tietomurtoja ym.
Alunperin joku aikoinaan käsitti väärin, alkoi puhua hakkereista tietomurtajina vaikka olis pitänyt puhua kräkkereistä ja se käsitys on säilynyt vuosikaudet ja helvetin vaikea enää koittaa saada sitä käsitystä oikaistua.
Mutta toistan: hakkerit ei tee tietomurtoja ja muuta pahaa vaan kräkkerit. Jos hakkeri murtautuu johonkin, niin se kohde on ainostaan se ihan oma tietokone eikä muiden, omaan tietokoneeseensa saa murtautua ja tehdä sille vaikka mitä, samoin muillekin omistamilleen laitteille saa tehdä vaikka mitä. Oman tietokoneen tai muun laitteen saa vaikka nuijia lekalla p--kaksi jos haluaa.