Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Microsoft pakitti, ilmiantosivusto palasi linjoille

Cryptome estettiin vähäksi aikaa kokonaan.
Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva

26.2.2010 16:43 Microsoft ei enää riitele salaisen dokumenttinsa julkaisemisesta Cryptome-verkkopalvelussa. Dokumentti jääköön nähtäville.

Microsoft valitti Cryptome-sivuston rikkovan tekijänoikeuksia, kun se julkaisi ohjelmistojätin salaiseksi määrittämän dokumentin. Siinä kerrotaan, miten yhtiöltä voi haastaa tietoja käyttäjistä rikostutkintojen yhteydessä.

Verkkolehti Wired kertoo, että Cryptomen palveluntarjoaja päätti sulkea koko palvelun, vaikka Microsoftille olisi riittänyt dokumentin poistaminen. Nyt Microsoft on kuitenkin perunut oikeustoimensa ja antaa dokumentin jäädä julkisuuteen. Noin päivän kiinni ollut Cryptome on palannut verkkoon Microsoftin pynnöstä.

Toinen ilmiantosivusto Wikileaks on ollut vaikeuksissa aivan muista syistä viime aikoina. Palvelulla ei ole riittävästi rahaa toimintansa jatkamiseksi, ja lahjoituksia pyydetään.

Wikileaks on ollut periaatteessa kiinni, mutta joitakin uusia dokumentteja on paljastettu muun muassa Islannin Icesave-neuvotteluihin liittyen.

Microsoftin dokumentti julkaistiin myös Wikileaksissa sillä aikaa, kun Cryptome oli kiinni.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (2)

Huono 0
Siinä kerrotaan, miten yhtiöltä voi haastaa tietoja käyttäjistä rikostutkintojen yhteydessä.

Mä jotenkin luulen, että ne, jotka rikostutkintaa tekevät, tietävät tuon jo. Muillehan tuosta tiedosta sitten onkin aivan valtavasti hyötyä...
dbe6be4dhgbfh
Huono 1
No jos Mikkisoftalta pyydetään tutkinnan yhteydessä vaikka jonkun käyttäjän hotmailin viestit tutkittavaksi niin luulisi tätä kiinnostavan. Tieto että tämä on mahdollista taas vaikuttanee aika nopeasti käyttäjien innokkuuteen availla kyseisiä mailitilejä.
Ei ennakkosensuuria
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

.