Urpilaisen ja Heinäluoman nettisivuille hyökättiin
22.3.2010 08:26 Sdp:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen nettisivuille tehtiin hyökkäys, kertoo Helsingin Sanomat. Sunnuntai-iltapäivänä myös Eero Heinäluoman sivuille hyökättiin, Iltasanomat kertoo.
Helsingin Sanomien mukaan Sdp:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen nettisivuille murtauduttiin lauantaina illalla. HS kertoo, että sivuille olisi ladattu lainvastaista materiaalia, kuten lapsipornoa.
–Ilmeisesti jokin hyökkäys tehtiin. Sivut laitettiin alas heti, nettisivujen ylläpidosta vastaavan yhtiön toimitusjohtaja Johannes Kuutsa sanoi HS:lle.
HS epäilee, että Urpilaisen kotisivun salasana olisi joutunut julkiseen levitykseen internetin keskustelupalstoilla.
Sunnuntaina Ilta-Sanomat kertoi, että myös Eero Heinäluoman nettisivuille olisi murtauduttu. Sivuille oli kirjoiteltu törkyviestejä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
DB:n nuuskijat ilmeisestikin rikkoneet lakia
11.02.2009 Saksan valtionrautatiet DB ei enää sulje pois sitä, että sen pestaamat salapoliisifirmat olisivat työntekijöiden nuuskimisessaan rikkoneet lakia. Konsernin johtaja Hartmut Mehdorn olettaa tämän myös tapahtuneen alaistensa tieten.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (11)
Ei sillä ole väliä onko ovi lukossa vai auki, tiirikoitko puoli tuntia vai minuutin, kun menet pistämään paikat paskaksi.
Serverin logeihin jäi varmasti tiedot kävijöistä ylös, jotenkin syylliset saataneen kiinni.
Ellei nämä pikku töhrijät käyttäneet esim. tor-verkkoa, jolloin siellä logeissa näkyy jonkun aivan muun ip.
Toki webbisivujen palauttaminen vie joltain pari minuuttia kallista työaikaa. Musiikki ja elokuvaKOPIOssa kukaan ei menetä mitään jos joku käyttää laittomasti jotain mitä ei kuitenkaan ostaisi. Tappiot ovat täysin teoreettisia ja laskennallisia.
Spraytuhrujen puhdistaminen maksaa todella paljon. Poliitikkojen vastainen mielenilmaus ei maksa juuri mitään.
Niin ongelma vain tahtoo olla siinä, että sieltä joukosta löytyy aina niitäkin jotka sen tuotteen osttaisivat joten turhaan yrität puolustella. Rikos mikä rikos ja tappiota siitä tulee.
Tällainen perustelu kuulostaa aina yhtä idioottimaiselta. "Varastin maitopurkin kunnei kukaan kytännyt olkani yli".
Eihän tuo "tilaisuus tekee varkaan" ole mikään perustelu, sinä yksinkertainen lapsonen.
Se vaan on kylmä fakta, että ihmiset tekevät rikoksia paljon helpommin jos on tilaisuus ja jos ei ole kovin todennäköistä jäädä kiinni.
Luetunymmärtämistä 6 päivää sinulle.