Jenkit saivat maistaa Kiinan nettisensuuria

Kuva: Marja Airio / Lehtikuva
30.3.2010 09:38 Miksi Facebook ei toimi? Entä mikä vaivaa Twitteriä tai YouTubea? Tätä kysyttiin muun muassa Yhdysvalloissa viime viikolla. Vastaus on varsin yllättävä.
Kiinan harjoittama internet-sensuuri yletti jopa joihinkin osiin Yhdysvaltoja teknisen vian vuoksi viime viikon lopulla. Suomalainen tietoturvaviranomainen Cert-fi kertoo kaiken juontuneen netin toiminnan kannalta kriittisen nimipalvelun häiriöstä.
I-juurinimipalvelimen toiminnassa oli häiriöitä viime viikon loppupuolella. Palvelimen Kiinassa sijaitseva solmu vaikutti lähettävän Kiinan valtion internet-sensuurin mukaisia nimipalveluvastauksia myös muilla alueilla oleville käyttäjille, ei kuitenkaan tiettävästi Suomeen. Yhdysvaltojen ohella ongelmia oli ainakin Chilessä.
Vika vaikutti kymmeniin nettisivustoihin Facebookin, Twitterin ja YouTuben lisäksi. Muun muassa Facebook on palvelu, jota Kiina blokkaa toistuvasti kansalaisiltaan.
Cert-fi:n mukaan on mahdollista, että nimipalvelukyselyihin on vastannut Kiinan valtion ylläpitämä niin sanottu varjojuurinimipalvelin. Juuripalvelinta pyörittävä Netnod on ottanut pois käytöstä Kiinassa sijaitsevan solmun reittimainostukset, mikä vastaa kyseisen palvelimen kytkemistä irti verkosta.
Internetin
avainpalikoita
Alun perin ongelmiin havahtui domain-rekisteröijä NIC Chile viime viikon keskiviikkona. Juurinimipalvelimet toimivat nimipalveluiden ylimpänä tasona. Niillä ohjataan kyselyitä päätason tunnuksista vastaaville top level domain- eli tld- nimipalvelimille.
Suurin osa juurinimipalvelimista on toteutettu niin sanotulla anycast-tekniikalla, jossa palvelua tuottaa useampi palvelin eri maissa ja käyttäjää palvellaan maantieteellisesti lähimpänä olevalta palvelimelta.
Nimipalvelu ja verkkojen välisen liikenteen välittämisen mahdollistava reititys ovat internetin peruspilareita, minkä vuoksi niiden hallintaoikeuteen liittyy merkittäviä poliittisia ja taloudellisia intressejä, Cert-fi muistuttaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Pikavippien velkomista sähköistetään
27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (5)