Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Senaattorit huolestuivat Facebookista

Kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva

28.4.2010 15:57 450 miljoonan jäsenen verkkoyhteisö Facebook arveluttaa jo Washington DC:n Capitol-kukkulalla asti. Neljä senaattoria huolestui käyttäjien yksityisyydestä.

Neljä yhdysvaltalaista demokraattisenaattoria vaatii Facebookia korjaamaan palvelun uusien ominaisuuksien mukanaan tuomia yksityisyysongelmia.

Facebook on vyöryttänyt viime aikoina eri uudistuksia, joista viimeisimmät julkistettiin viime viikolla. Senaattoreja arveluttaa muun muassa mahdollisuus ilmoittaa mieltymyksistään Facebookin ulkopuolisilla sivustoilla. Esimerkiksi klikkaus elokuvasivustolla kertoo käyttäjän pitävän kyseisestä elokuvasta ja välittää tiedon myös käyttäjän Facebook-ystäville.

Lisäksi Facebook kokeilee joidenkin käyttäjätietojen jakamista kumppanisivustoille, jotta niiden palvelusta tulisi henkilökohtaisempaa.

Perusongelmana pidetään sitä, että käyttäjät tulevat automaattisesti uusien ominaisuuksien piiriin. Heidän pitää itse muuttaa asetuksia päästäkseen pois. Senaattorit haluavat, että uudet toiminnot astuvat voimaan vasta, kun käyttäjä on siihen suostunut.

– Verkkoyhteisöistä on tullut internetin villi länsi, newyorkilaissenaattori Charles E. Schumer kirjoitti yhdessä kollegojensa kanssa. Kirje on osoitettu Facebookin pääjohtajalle Mark Zuckerbergille.

Schumer totesi muualla
, että Facebook on luonut tahtomattaan roskapostin ja huijareiden kultakaivoksen. Hänestä palvelu on pettänyt käyttäjien luottamuksen uusilla ominaisuuksillaan.

Facebook korostaa antaneensa käyttäjille vallan tietojensa käytöstä. Lisäksi palvelu vakuuttaa olevansa tarkka sen suhteen, mitä tietoja se antaa muille verkkosivuille.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (1)

Huono 0
Esimerkiksi klikkaus lapsipornosivustolla kertoo käyttäjän pitävän kyseisestä sivustosta ja välittää tiedon myös käyttäjän kaikille Facebook-ystäville.

Heh heh... ; )

Siinä sitä on senaattorit nyt ihmeissään sen "sananvapautensa" kanssa?

Jep jep...
Kalmanmies
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maaliskuussa etsitään php-bugeja

08.02.2007 Trendiksi kohonneet bugikuukaudet saavat jatkoa. Maaliskuussa metsästetään php-ohjelmointikielen haavoittuvuuksia.


Kolme vuotta sitten

Lisälaite tekee internetistä kuudennen aistin

08.02.2009 MIT:ssä kehitetty laite tekee koko maailmasta käyttöliittymän.

.