Seitsemän syytä hyvästellä Facebook

14.5.2010 12:04 Onko ajatus Facebookin käytön lopettamisesta mahdoton? Kun kaikki kaverit ovat siellä ja tapahtumiin kutsutaan nykyään vain Facebookissa, lähteminen voi tuntua sosiaaliselta itsemurhalta. Lue, miksi Facebookin boikotointi voisi kuitenkin olla paikallaan.
Sivuston perustaja ja toimitusjohtaja puolusti Facebookiin kohdistuneita yksityisyydensuojan loukkauksia tammikuussa toteamalla, että ”ihmiset ovat tottuneet jakamaan enemmän ja erilaista tietoa, ja lisäksi he ovat tottuneet jakamaan sitä avoimemmin ja useampien ihmisten kanssa. Tämä sosiaalinen normi on vain kehittynyt ajan kuluessa”. Facebookin uutta Open Graph-protokollaa esitellessään Zuckerberg sanoi, että ”oletuksena on nyt sosiaalisuus”. Facebook haluaa tietää kaiken sinusta, omistaa kaiken materiaalisi ja lisäksi avata sen kaikille.
Ihmisille ei kerrota avoimesti, kuinka julkisia heidän tietonsa ovat
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- 7.2. Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia
- 7.2. Oracle haluaa lisää vakoilukorvausta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 7.2. Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Pc-kauppa kävi vaisusti
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen
- 7.2. Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi
- 7.2. Google taklaa mahdottomia ongelmia
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Järjestelmävika sotki DNA:n lukuja
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 7.2. Pc-kauppa kävi vaisusti
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Yhdysvaltain lääkevirastoa syytetään Gmail-vakoilusta 13:36
- Poliisi sulki suositun tiedostonjakopalvelun Ukrainassa 12:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Windows Mobile 6 matkii Vistaa
08.02.2007 Microsoft paljasti tänään torstaina uuden version mobiililaitteiden Windowsistaan. Uusi Windows Mobile lainaa ulkonäköään Windows Vistalta ja sisältää ominaisuuksia, joita on aiemmin tarjottu vain pc-koneille.
Kolme vuotta sitten
Lisälaite tekee internetistä kuudennen aistin
08.02.2009 MIT:ssä kehitetty laite tekee koko maailmasta käyttöliittymän.
Taloussanomat
- Jos Suomi olisi laiva, se makaisi kyljellään 06:01
- Näistä veloista Kreikka ei selviä 06:08
- OECD: Suomessa jopa 300 turhaa kuntaa 16:42
- "Tsunami asuntomarkkinoilla" 12:41
- Komissio teki yllätysiskun Pohjolan sähköpörssiyhtiöön 20:28
- Esitys vuoti Iltalehdelle: Kuusi joukko-osastoa lakkautettava 21:07
- Kreikan neuvottelut venyvät loppumetreillä 21:16
- Kreikan euroero – "Grexitin" todennäköisyys 50 prosenttia 16:34
- Sadalla eurolla omakotitalo ja 1 500 eurolla oma asunto 17:01
- Lentopomo: Päästökaupasta voi seurata kostotoimia 20:02
- » Taloussanomat.fi
-
732 e
Fujitsu Lifebook P770 3G (Core i7-660UM, 4 GB, 12,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
343 e
Sony Vaio VPCSA2Z9E (Core i7-2620M, 8 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
184 e
HP Elitebook 8440P (Core i5-520M, 2 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
178 e
Fujitsu Lifebook S751 (Core i5-2520M, 4 GB, 320 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
131 e
Samsung NP900X1B (Core i5-2467M, 4 GB, 128 GB, 11,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone













Kommentit (24)
Voisko sit laittaa tarkat ohjeet mistä sieltä löytää ton jutun mistä sen tilin saa pois kokonaan, ite en löytänyt.
Tuolla onnistuu:
http://www.facebook.com/help/contact.php?show_form=delete_account
Niinpä. Houkuteltu sinne on normaali ei-hyötyä argumenteilla kuten "siellä on 'kaikki muutkin'"...
En ole vieläkään tarvinnut :)