Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Tutkija levittää sadan miljoonan Facebook-käyttäjän tietoja

Kuva: Lehtikuva

29.7.2010 09:06 Noin sadan miljoonan Facebook-käyttäjän tietoja sisältävä tiedosto leviää netissä. Tiedot yhteen paikkaan keränneen ja julkaisseen tietoturva-asiantuntijan mukaan tempauksella on tarkoitus kiinnittää huomiota palvelun yksityisyydensuojaa koskeviin ongelmiin.

Yhteisösivusto Facebookin käyttäjien tietoja sisältävä tiedosto leviää netissä.

Esimerkiksi suositun BitTorrent-seurantapalvelimen The Pirate Bayn mukaan tiedostoa jakoi yli 1600 käyttäjää jutun kirjoittamisen aikaan.

Tiedoston koonnut tietoturva-asiantuntija Ron Bowles perustelee tempaustaan halulla kiinnittää huomiota Facebookin tapaan huolehtia käyttäjiensä yksityisyydensuojasta.

Tiedosto sisältää 100 miljoonan haettavissa olevan Facebook-käyttäjän profiilisivun osoitteen, nimen ja tunnistetietoja. 

– Mieleeni juolahti, että tämä on julkista tietoa, jota Facebook jakaa ulospäin – luullakseni hakukoneille tai ihan sama, joten minun ei pitäisi säilyttää sitä yksityisenä, Bowless kirjoittaa bloginsa merkinnässä

Britannian yleisradioyhtiö BBC:lle antamassaan lausunnossa Facebook vähättelee Bowlesin kokoaman listan merkitystä ja sanoo, ettei yksityiseksi luokiteltuja tietoja ole vuotanut julki. Facebookin mukaan julkiset tiedot ovat kuin puhelinluettelon keltaiset sivut.

– Tässä tapauksessa yksityinen tutkija keräsi samaan paikkaan tietoja, jotka ihmiset ovat luokitelleet julkisiksi ja jotka löytyvät jo Googlesta, Bingistä ja muista hakukoneista, kuten myös Facebookista, yhteisösivusto sanoo lausunnossaan.

Yksityisyys
huolettaa monia

Suosiotaan kasvattaneiden yhteisösivujen tapa huolehtia käyttäjiensä tiedoista on herättänyt huolta laajemminkin.

Sivustoja on kritisoitu muun muassa siitä, etteivät ne anna käyttäjilleen riittävän yksinkertaisia ja tehokkaita keinoja päättää siitä, mitä tietoja itsestään he haluavat jakaa ja kenen kanssa.

Keväällä kovaa kritiikkiä saanut Facebook uusi yksityisyysasetuksensa ja lupasi vähentää oletusarvoisesti käyttäjistään jakamaa julkista tietoja.

Yksityisyyskysymyksiin erikoistuneet kansalaisjärjestöt ovat kuitenkin arvostelleet yhtiön oletusasetusten olevan yhä turhan lepsuja.

– Emme suosittele käyttämään Facebookin "suositeltuja" asetuksia, jotka paljastavat merkittävän määrän tietojasi kaikkien kanssa, opastaa esimerkiksi digiajan kansalaisoikeuksia ajava yhdysvaltalaisjärjestö EFF.

Viikko sitten Facebook ilmoitti saavuttaneensa merkittävän virstanpylvään, kun palvelun käyttäjämäärä ylitti 500 miljoonan rajan.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (18)

Huono 0
Vaikea ymmärtää ihmistä joka käyttää FB:tä.
Ymmärtäminen on viisautta. FB:tä käyttää myös maailman älykkäimmät, joten ei se ainakaan älystä ole kiinni vaikka moni olisi niin valmis väittämään.

Itse uutisesta: Mitä väliä noiden tietojen leviämisellä on, koska ne on muutenkin facebookissa jaossa.

Ennen ihmiset oli iloisia, että omat yhteystiedot oli koko maailmalle esillä puhelinluettelossa. Nyt teinejä on peloteltu ties millä ja se on suurimmista suurin uhka jos joku saa jotain perus tietoa netistä.
Turha pelotella joillain hulluilla jotka onkii tietoja ja keksii tehdä niillä jotain, sitä ei oikeasti tapahtu juurikaan ja se mitä tapahtuu, niin tapahtuisi myös ilman nettiäkin ;)

Realismi on täysin hukassa monelta.
jes
Huono 6
wanha.. katotaan nii lyövät vielä uutiskirjeen lööpiksi :D
oli iltalehdessä jo eilen
Huono 1
Itse uutisesta: Mitä väliä noiden tietojen leviämisellä on, koska ne on muutenkin facebookissa jaossa.

Ennen ihmiset oli iloisia, että omat yhteystiedot oli koko maailmalle esillä puhelinluettelossa. Nyt teinejä on peloteltu ties millä ja se on suurimmista suurin uhka jos joku saa jotain perus tietoa netistä.

Ehkä pointti tuolla kaverilla on se, että ihmiset eivät ymmärrä mikä tieto FB:ssä on julkista ja mikä ei.

Turha pelotella joillain hulluilla jotka onkii tietoja ja keksii tehdä niillä jotain, sitä ei oikeasti tapahtu juurikaan ja se mitä tapahtuu, niin tapahtuisi myös ilman nettiäkin ;)

Kumpaan kategoriaan sinä kuulut? Ei kai pelottelu ole itseisarvo mutta mielestäni on naivia väittää että samaa tapahtuisi joka tapauksessa - ainakaan samassa mittakaavassa. Netistä noiden tietojen onkiminen on kuitenkin hieman yksinkertaisempaa että sellainen "tyhmä hullukin" noita tietoja kaivelee. Enkä tarkoita nyt pelkkää FB:tä.

En käytä FB:tä.
Nasse setä
Huono 1
Eipä näyttäisi olevan mitään kummaa tuossa datassa. Julkisuustemppu vain.
Datalouhija
Huono 1
"Eipä näyttäisi olevan mitään kummaa tuossa datassa. Julkisuustemppu vain." - Aivan, tähänhän ovat jo kaikki tottuneet ja oppineet ettei itsestään kannata laittaa facebook'iin mitään tärkeitä tietoja ...
J-P Laine
Huono 0
Mutta paketti olisi voinut sisältää muutakin tietoa. BBC:n jutusta: "Mr Davies pointed out that this was something of an "ethical attack" and that more personal information, such as email addresses, phone numbers and postal addresses had not been included in the trawl."
Naamis
Huono 1
Pointti lienee myös se, että joku torvi menee tekemään mitä mieleen juolahtaa, ihan vaan näyttääkseen että niin voi tehdä.

Eikä varmaan ole ihan sama, onko ne numerot puhelinluettelossa vai vessan seinään kirjoitettuna?

Tästä saavat laiskatkin huijarit ihan tuosta vaan 100 miljoonan FB-käyttäjän tiedot, joille lähettää spämmiä ja vaatia rahaa jos klikkaa mistä sattuu.
HattiWatti
Huono 1
En itse käytä Facebookia, joten en osaa arvioida käytänteitä. Paha juttu on, jos julkisia ovat sellaiset tiedot, joiden käyttäjä luulee olevan yksityisiä. Vielä pahempi, jos se johtuu Facebookin puutteellisista tai epäselvistä ohjeista.
Tarkkailija
Huono 0
Facebookissa kiertää myös video naisesta, joka tapettiin, kun se hyväksyi kaverikseen jokaisen, joka lähetti kaveripyynnön ja joku hullu sai sitten sitäkautta tietoonsa osoitteen ja kävi kylässä.

No tuossakin olisi selvitty sillä, että olisi tehnyt oman ryhmän tuntemattomille ihmisille ja määritellyt osoitetiedon näkymisen vain niille ihmisille jotka oikeasti tuntee. Tai vielä parempi, ei olisi lisännyt tuntemattomia ihmisiä kaverikseen ylipäätään.

Omaa järkeä voi ja kannattaa käyttää tuollaisissaasioisa...
el
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.

.